Tilaa
Testit

Käytetty: Finn 26 – Maittavaa peruskauraa

Finn 26 ei yritä tarjota mitään ihmeellistä, vain nautittavia purjehduspäiviä pariskunnalle tai pienelle perheelle. Siinä se onnistuu.

30.08.2024

Kirjoittajaja kuvat Pasi Nuutinen

Yksi syy veneilyn ja purjehduksen kehittymiseen 1970-luvulla koko kansan huviksi oli, että silloin panostettiin tosissaan jokamiehen hintaluokan venemalleihin. Pienet veistämöt loivat pieniä ja edullisia veneitä, joita myytiin puolivalmisteina vielä huokeammin. Rahan puutetta saattoi korvata ajalla ja vaivalla.

Kysyntää auttoi, ettei uutuuksien kilpailijana ollut valtavaa käytettyjen tarjontaa kuten nykyisin.

Finn 26 kuului juuri näillä eväillä suosioon nousseisiin pursiin. Kaltaistensa tavoin sillä oli tukku tyyppivikoja. Vuosien varrella ne on opittu, niitä on korjattu, ja kunnostettuja veneitä on edelleen runsaasti käytössä. Nyt ne palvelevat paremmin kuin koskaan alkuperäistä tarkoitustaan, edullista tapaa päästä purjehduksen pariin.

Tai pysyä siinä, kuten kokeilemamme, omistajaansa jo kaksi vuosikymmentä palvellut yksilö. Se hankittiin tietäen, että pahimmat puutteet oli jo korjattu. Edellinen omistaja oli asennuttanut kölipalkit vahvistamaan heikkoa kölituentaa ja vuosimalliin 1980 oli jo tehtaalla lisätty mastonjalkaa kannattava tukitolppa. Sisustuksen lienee tehnyt alkuperäinen omistaja, ja vaikka se maalipintaisena on ilmeeltään karunpuoleinen, toiminnallisesti siinä ei ole moittimista.

Lue kaikki

VENEILYSTÄ

Katso tarjous Kirjaudu

Lue myös nämä

X