Tilaa
Jutut

Karttasarjojen syvyyspäivitys alkoi – Väyläsyvyyksien muutoksia on paljon, samoin uusia mittauksia ja syvyyskäyriä.

Ensimmäinen N2000-korkeusjärjestelmän mukainen merikarttasarja julkaistiin kesäkuussa. Uudistus alkoi Perämereltä ja koko rannikko valmistuu 5-6 vuodessa.

12.08.2022

KirjoittajaPasi Nuutinen

KuvaajaPiirrokset Traficom ja Ilmatieteen laitos

Uudistuksen myötä merikarttasarjojen ulkonäkö muuttuu huomattavasti. Näkyvin ero vanhaan ei olekaan väyläsyvyyksien merkinnät, vaan syvyyslukemien ja -käyrien dramaattinen lisääntyminen sekä kahdella sinisen sävyllä väritettyjen matalikkojen laajeneminen.

Taustalla on kaikkien merenkulkijoiden kannalta ehdottoman positiivinen asia, syvyysmittausten tekninen edistys ja ajantasaistuminen. Kuten tiedetään, joillain aluevesillämme tuoreimmat mittaukset juontuvat yhä tsaarin ajoilta, mutta mitä vilkkaammista seuduista on kyse, sitä tuoreempia tiedot ovat. Lisäksi monikeilaluotauksella saadaan tarkempi kuva pohjan muodoista, kuin yksittäisillä pistemittauksilla oli mahdollista.

Ymmärrettävästi väylille keskittyvät merenmittausalukset löytävät uusilla tekniikoilla myös ennen tunnistamatta jääneitä matalikkoja väylien laidoilta ja ulkopuoleltakin.

Lue kaikki

VENEILYSTÄ

Katso tarjous Kirjaudu

Lue myös nämä

X