Uutiset

Kansanedustajat haluavat liivit pakollisiksi myös soutuveneisiin

21.11.2006

TekstiVenelehti

Yksitoista kansanedustajaa on allekirjoittanut vesiliikennelain muutosaloitteen, jolla halutaan tehdä kelluntapukine tai pelastusliivi pakolliseksi varusteeksi kaikkiin veneisiin ja vesikulkuneuvoihin.

Voimassa olevan vesiliikenneasetuksen mukaan moottorilla varustetuissa veneissä ja yli viisi metriä pitkissä purjeveneissä on jokaisella veneessä olijalla oltava sopiva kelluntapukine. Kellunta- tai pelastusliiviä ei tarvitse lain mukaan pitää yllä. Suurin veneryhmä Suomessa ovat soutuveneet, joita kelluntapukinepakko ei siten koske. Soutuveneitä Suomen noin 750 000 veneestä on lähes puoli miljoonaa.

Lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja on kokoomuksen kansanedustaja Sirpa Asko-Seljavaara ja sen takana on eduskunnan veneily- ja ympäristönsuojeluryhmä. Lakialoitetta perustellaan veneonnettomuuksien määrällä ja luonteella: suurin osa hukkuneista on useimmiten humalaisia, keski-ikäisiä miehiä, jotka ovat liikkeellä lammella tai järvellä pienellä soutuveneellä.

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton tilaston mukaan Suomessa hukkui lokakuun loppuun mennessä 154 henkilöä, mikä on kymmenen vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Vesiliikenteessä hukkuneita oli 54, missä sen sijaan on lisäystä kymmenen henkeä viime vuoteen verrattuna. Erityisen synkkä kuukausi oli heinäkuu.

Lakialoitteen ovat allekirjoittaneet kansanedustajat Sirpa Asko-Seljavaara (kok), Eero Akaan-Penttilä (kok), Kaarina Dromberg (kok), Leena Harkimo (kok), Hanna-Leena Hemming (kok), Arja Alho (sd), Esko Kurvinen (kok), Marjukka Karttunen (kok), Mikko Alatalo (kesk), Jouko Laxell (kok) ja Pertti Salovaara (kesk).

AI 21.11.2006

X