Eteläsavolainen kansanedustaja Lenita Toivakka (kok) on valittu eduskunnan veneily- ja vesistönsuojeluryhmän puheenjohtajaksi. Ryhmä kokoaa veneilystä ja vesistöjen tilasta kiinnostuneet kansanedustajat yhteen yli puoluerajojen. Tavoitteena on positiivisen veneilykulttuurin edistäminen, tiedon välittäminen sekä lainsäädäntöön vaikuttaminen sekä Itämeren ja järvialueiden suojelu.
”Erityisesti Itämeren tilanne on akuutti. Joka tasolla on pohdittava konkreettisia toimia meren pelastamiseksi”, Toivakka sanoo. Hänen mukaan vielä ennen juhannusta eduskunnan käsiteltäväksi tuleva hallituksen Itämeri- selonteko avaa hyvän mahdollisuuden rakentavalle keskustelulle. Sisävesiä puolestaan kuormittavat esimerkiksi maatalous ja rantarakentaminen.
”Puhdas luonto on arvo sinänsä, mutta se on myös merkittävä vetovoimatekijä. On kaikkien vastuulla huolehtia vesien puhtaudesta”.
Lenita Toivakka harrastaa matkaveneilyä Saimaalla perheensä kanssa 1990-luvun puolivälistä saakka. Toivakka seuraa puheenjohtajana kansanedustaja Pertti Salovaaraa (kesk).
13.5.2009