Tilaa
Jutut

Kamera seuraa sääksien pesintää Seilin saarella

Seilin saarella on korkean linjamerkin päälle rakennetussa risupesässä jälleen asukkaita. Kalasääskipari on asettunut pesälle ja kamera kertonee alkaako niiden pesintä ja kuoriutuuko jossain vaiheessa pesästä poikasia.

27.04.2020

KirjoittajaJuha Virtanen

Luonnonystävälle on netin välityksellä ikkuna auki keskelle Saaristomerta. Huhti-syyskuussa voi taas seurata kalasääskien eli sääksien (Pandion haliaetus) pesintää Seilin saarella.

Turun yliopiston ja Turun ammattikorkeakoulun ylläpitämä sääksikamera on noin 35 metriä korkean valaistun linjamerkin päällä. Reaaliaikaista kuvaa lintujen pesältä on mahdollista seurata vuorokauden ympäri ja lintuja häiritsemätön infrapunavalo mahdollistaa pesätapahtumien seuraamisen myös hämärän ja pimeään aikaan.

Sääksien pesintää on Seilissä seurattu pesäkameran avulla jo vuodesta 2006 lähtien. Sääksikameraa on tukenut Suomen Luonnonsuojelun Säätiön Itämerirahasto.

Sääksi käyttää ravinnokseen pääasiassa kalaa ja saattaa elää jopa 30-vuotiaaksi. Se on muuttolintu, joka saapuu Suomeen huhtikuun alkupuolella ja lähtee syyskuussa takaisin talvehtimisalueilleen Afrikkaan.

Suomessa arvioidaan olevan vajaat 1300 pesivää sääksiparia. Niiden pesät ovat rauhoitettuja luonnonsuojelulain nojalla. Pesäpuuta ei saa kaataa eikä lintujen pesintää häiritä.

Seilin pesäkameran löydät täältä.

Lue myös nämä

X