Tilaa
Uutiset

Jussi Ojutkangas Suomen Purjehdus ja Veneilyn toimitusjohtajaksi

13.12.2010

KirjoittajaKiti Westerback

Ojutkangas

Purjehdus ja Veneily ry:n uusi toimitusjohtaja on BBA Jussi Ojutkangas (38). Hän siirtyy 1.2.11 tehtävään UNICEFin yritysyhteistyöpäällikön tehtävistä Genevestä, Sveitsistä.

Ojutkankaan tavoite on koota henkilökunta ja luottamustoimissa olevat henkilöt yhteen rintamaan toteuttamaan uuden liiton strategiset linjaukset.

– Tartun asioihin tärkeysjärjestyksessä. Henkilökunta ja liitto tulee saada yhdistymisen jälkeen toimimaan. Toimenkuvat ja raportointivastuut täsmennetään, strategia kiteytetään ja jalkautetaan, jotta saamme liiton toiminnan vastaamaan uutta strategiaa parhaalla mahdollisella tavalla. Koen hienona haasteena olla mukana rakentamassa uutta liittoa, Ojutkangas toteaa.

UNICEFillä Jussi Ojutkangas johti kansainvälistä yritysyhteistyötiimiä, jonka vastuualueina olivat mm. kansainväliset, strategiset yritysyhteistyökumppanuudet. Lisäksi hänen johtamansa tiimin tehtäviin kuului myös noin 180 eri maan paikallistoimistojen tukeminen yritysvarainhankintatehtävissä.

Kokemustaustansa takia Ojutkangas kertoo tuntevansa päätöksenteoltaan pirstaloituneen organisaation haasteet ja tunnistaa katto-organisaation tehtävät kannustaa kenttää yhteisen toimintakulttuurin edistämiseksi ja tavoitteiden saavuttamiseksi.

– Tärkeintä on saada ihmiset mukaan puhaltamaan yhteen hiileen. Tämä tarkoittaa liiton paikallisorganisaatioiden yhteistyötä ja osallistamista. Erilaiset näkökulmat ovat rikkautta ja saavat asiat kehittymään uusille urille. Vapaaehtoistyö on organisaation selkäranka, siitä on pidettävä huolta. Lajin parissa on jo suuri joukko vapaaehtoisia kehittämässä lajia, mikä kertoo siitä, kuinka tärkeänä he asian kokevat ja ovat valmiita antamaan aikaansa organisaation hyväksi, toimitusjohtaja sanoo.

Ojutkangas on aktiivinen veneilijä ja purjehtii NF30-venettä. Jäsenenä hän on Näsijärven Purjehdusseurassa. Suomessa oloaikana hän purjehti mm. Koivusaaren Pursiseuran tiistaikisoissa ja muissa avomerikisoissa. Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta.

Kuva ja lähde: Purjehdus ja Veneily 

Lue myös nämä

X