Sama ongelma tunnetaan koko purjehtivassa maailmassa: olympialuokkien ja isojen, kalliiden avomeripursien välissä on aukko, johon kilparadoilta katoavat ruuhkavuosiaan elävät nuoret aikuiset.
Tähän haki ratkaisua vuonna 2021 käynnistynyt Ranskan, Britannian ja USA:n suurimpien offshore-kisajärjestöjen yhteinen suunnittelukilpailu. Vauhtia antoi myös jo ennen koronavuosia alkanut ja niiden edelleen kiihdyttämä yksin- ja kaksinpurjehduksen suosion kasvu.
Uudeksi 30-jalkaiseksi luokkaveneeksi valittiin VPLP-toimiston ja ranskalaisen, kisapursiin erikoistuneen Multiplast-veistämön luomus. Leveitä hartioita tuotantoon toi valmistajaksi liittynyt Jeanneau. Tehtaaksi valittiin Beneteau-konsernin tuotekehitysyksikkö Cheviréssä, Nantesin kyljessä. Siellä on tutkittu jo pitkään ympäristöystävällisiä rakennusmateriaaleja.
Kun Sun Fast 30 One Design laskettiin vesille heinäkuussa 2023, kyseessä oli samalla ensimmäinen laminaattiosiltaan kokonaan kierrätettävä sarjavalmisteinen vene.
Veneitä on valmistunut sen jälkeen yksi viikossa ja tilauskirjojen mukaan tahti jatkuu samana. Luokkaveneelle oleellinen nopea kasvuvauhti näyttää siis hyvältä, samoin liiton kisakalenteri, mutta Sun Fastilla voi kilpailla myös IRC-tasoituksilla. Niin tehdään myös silloin, kun veneen kaksi versiota ovat toisiaan vastassa.
Club-versio on riisutumpi ja tarkoitettu nimensä mukaisesti kerhokäyttöön. 10–20 veneen laivueita on jo alettu koota useisiin seuroihin Englannissa ja Ranskassa.
Me pääsimme kokeilemaan OD-venettä, joka on varustettu A-kategoriaan. Sun Fastin tavoitteena on nimenomaan avomerikelpoisuus, joten olemme idean ytimessä.