J-Boatsin tämän vuoden uutuus on nykyisen malliston suurin pursi. Isompiakin veistämö on kyllä tehnyt, mutta ne ovat olleet varsin vahvasti kilpapurjehdukseen suuntautuneita. J/45 on sen sijaan matkapursi isoille vesille aina valtamerten ylityksiä myöden, kertovat taustapuheet.
J-perinteen mukaista hyvää suorituskykyä ei ole haluttu kokonaan hylätä. Matkapurreksi purjeala/paino suhde on tehokkaan puolella ja vaikka suurin leveys (4,25 m) ei paljon jää tyypillisistä moderneista perhepursista kokoluokassa, se sijoittuu rungon keskivaiheille, ei perään. Vesilinja on pitkä ja solakka, mikä ennakoi hyvää kevyille tuulille. Uppoamaa on keskitetty kohtalaisesti, ja se yhdessä terävän näköisen keulan kanssa pehmentää kulkua suuressa aallossa.
Runkomuodon ansiosta myös kansijärjestelyissä näkyy tiettyä perinteikkyyttä. Kahden ratin avotilaa suojaavat ruffin ohella kunnon korkuiset selkänojat penkkien takana, mutta cocktailmatkustamosta ei ole kyse. Täysleveä levanki turkissa pedestaalien edessä ja kolme vinssiparia sijoitettuina ruffin ja avotilan reunoille hyvän ergonomian mukaisesti kertovat, että miehistön oletetaan osallistuvan manöövereihin. Vahtivuorot sujuvat yksinkin, veistämö lupaa, mutta parhaiten vene purjehtii 2-3 hengellä.
Kajuuttoja saa 2-3 ja makuupaikkoja siten 4-6 hengelle sekä vieraille salonkiin. Sisällä näkyy sekä kalustuksen määrästä että viimeistelystä, että J/45 tavoittelee risteilijöitä eikä kisaajia. Paapuurin laidalla päälaipiota vasten on U-sohvaryhmä ja suuri ruokapöytä, jota täydentävät siirrettävät jakkarat. Vastalaidan suoran sohvan peräpäässä on navigointipiste ja samalla tasalla toisella puolella väljä pentteri, jossa kokki silti voi toimia myös merenkäynnissä. Kaksi toilettia vaikuttavat sangen kompakteilta, mutta keulimmainen on varustettu suihkutilalla.
Ensimmäinen J/45 on ollut meritesteissä kesästä alkaen Biskajanlahdella, mutta virallinen esittely tapahtuu vasta syyskuussa.
Lisätiedot J/Boats