Tilaa
Uutiset

Itämeri huolestuttaa

07.06.2007

KirjoittajaVenelehti

Valtaosa eli noin 90 prosenttia veneilijöistä on huolestunut Itämeren tilasta ja tulevaisuudesta. Monet eivät enää pidä Itämerta yhtä houkuttelevana veneilykohteena kuin aiemmin, ja peräti joka viides sanoo muutosten vaikuttaneen haluunsa veneillä.

Veneilijöiden mielestä Itämeren tilan parantamiseen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota ja harvat uskovat tilan kohentuvan seuraavien viiden vuoden aikana. Etenkin kokeneet veneilijät näkevät tilanteen heikkona. Eroa on myös moottori- ja purjeveneilijöiden näkemyksissä. Moottoriveneilijät uskovat purjehtijoita useammin tilanteen paranevan tulevaisuudessa.

Tiedot käyvät ilmi äskettäin valmistuneesta Veneilijät ja Itämeri -tutkimuksesta, joka tehtiin Helsingin venemessuilla sekä verkkokyselynä. Ympäristönhuoltoon erikoistuneen Lassila & Tikanojan ja Kotkassa heinäkuussa järjetettävän Tall Ships´ Racen toimeksiannosta tehtyyn kyselyyn vastasi 340 veneilijää.

Tutkimuksen teki viestintätoimisto Writing Media Oy. Tutkimukseen vastanneet olivat veneilleet Itämerellä keskimäärin 15 vuotta, ja tulevana kesänä he arvioivat veneilevänsä kaikkiaan noin kuukauden.

Ari Inkinen 7.6.2007

Lue myös nämä

X