Purjeveneiden valmistus Saksassa keskittyy. Ennen vuodenvaihdetta konkurssiin ajautuneen Dehler-veistämön velkojat ovat hyväksyneet Hanse Yachtsin ostotarjouksen. Viime vuosina Hanse on laajentunut voimakkaasti hankkimalla omistukseensa norjalaisen Fjordin ja englatilaisen Moodyn.
Dehler oli aikoinaan Saksan johtava pursivalmistaja, jonka Willi Dehler perusti 45 vuotta sitten. Dehlerillä on ollut vahva asema etenkin Euroopassa, mutta veneitä on viety lähes kaikkialle maailmalle. Runsas vuosi sitten Dehler osti belgialaisen Etapin ennen kaikkea tuotantokapasiteettinsa kasvattamiseksi. Tilanne kuitenkin heikkeni hyvin nopeasti viime vuoden aikana. Nyttemmin Etap on saanut uudet omistajat ja jatkaa toimintaansa Dehleristä erillään.
Suunnitelman mukaan keskikokoiset Dehlerit valmistettaisiin yhtiön tehtaalla Freienohlissa, josta kehitettäisiin samalla näyttely- ja palvelukeskus. Suuret veneet valmistetaan Hanse Yachtsin tehtailla Greifswaldissa. Dehler-mallistoon kuuluu kahdeksan 29-60-jalkaista purjevenettä.
4.5.2009 Kari Wilén