Tilaa
Uutiset

F1: Seliö ja Roms tavoittelevat tänään pisteitä uuden kumppanin tallissa

F1-veneiden ensimmäisen osakilpailun harjoitukset ja aika-ajot jouduttiin sääolosuhteiden vuoksi siirtämään kaikki lauantaille. Samalla GP:n aloitusaika aikaistuu.

30.03.2019

KirjoittajaJukka Hiiro

F1-veneiden kisakauden avaus alkaa hieman sekavissa merkeissä. Kovan merenkäynnin vuoksi Saudi-Arabian Dammamissa ajettavan kisan aikataulut menivät nimittäin kokonaan uusiksi. Harjoitukset ja perjantaille suunnitellut aika-ajot nimittäin siirrettiin lauantaille.

Sääennusteen perusteella F1-veneet päästetään harjoituksiin jo aamuvarhaisella lauantaina ja aika-ajot ajetaan heti harjoitusten perään. Myös itse osakilpailu, jonka piti alkaa lauantaina kello 15 ajetaan näillä näkymin jo kello 10.30 lauantaina.

Kaudesta on tulossa suomalaisittain kiinnostava, sillä suomalaistiimin kaksinkertainen maailmanmestari Sami Seliö tallitoverinsa Filip Romsin kanssa siirtyivät juuri avauskisan alla monivuotiseen yhteistyöhön Arabiemiraattien Sharjah-tallin alle.

Tiimin tunnusväri on punainen, mikä aiheutti hieman töitä kisaviikonlopun alla.

”Veneemme ja varikkorakennelmamme olivat jo konteissa pakattuna matkalla kohti Saudi-Arabiaa, kun uusi yhteistyösopimuksemme varmistui. Kontit saapuivat varikolle tiistaina ja tässä on nyt kaksi päivää rakennettu varikkomme ja veneidemme ilmettä uusiksi. Kaikki on kuitenkin valmista tulevaan. Toivotaan, että keli Dammamin edustalla tyyntyy, jotta pääsemme aloittamaan kauden aikataulussa”, luottavainen Sami Seliö toteaa tiedotteessa.

Saudi-Arabiassa F1-veneiden kauden avaus on viimeksi ajettu 16 vuotta sitten. Tällä kertaa kisaisännyyttä hoitaa Persianlahden rantakaupunki Dammam.

© Marko Mäkinen

Myös Filip Roms odottaa jo innolla kauden avausta.

”Vene on valmiina ja niin on kuljettajakin. Off season oli tänä vuonna normaalia lyhyempi. Keli Dammamissa huolestuttaa. Tässä alkuviikon aikana ei ole ollut ainoatakaan sellaista päivää, jolloin olisimme voineet startata radalle. Sääennusteet lupaavat tyyntyvää tuulta. Toivotaan, että saisimme ajaa huomenna harjoitukset ja aika-ajon ohjelman mukaisesti. Olemme valmiina”, Roms totesi ennen kuin aikataulut muuttuivat.

Lue myös nämä

X