Tilaa
Uutiset

F1 Brasilia: Seliö voitti, Roms keskeytti

02.06.2013

KirjoittajaKiti Westerback

f1h2o/Vittorio Ubertone

Sami Seliö ajoi F1-veneiden MM-sarjan avausosakilpailussa Brasiliassa ylivoimaiseen voittoon.

Paalupaikalta kilpailuun startannut lajin kaksinkertainen maailmanmestari hallitsi kilpailutapahtumia suvereenisti, johtaen 32 kierroksen kilpailua lähdöstä maaliin.

Kilpailun kakkoseksi ajoi USA:n Shaun Torrente ennen Italian Alex Carellaa.

Brasilian GP:n voitto oli Seliön uran yhdestoista ja paikka palkintopallilla 36:s.

– Uran paras MM-kauden avaus ja täydellinen viikonloppu. Olin jokaisen ajosession nopein, ja tätä ei ole ennen tapahtunut, Seliö iloitsi kilpailun jälkeen.

Seliö omaa luokkaansa

Seliö karkasi heti lähdöstä omille teilleen. Kun neljä kierrosta ennen maalia turvavene tuli radalle, Seliön kanssa samalla kierroksella ajoi vain kolme kuljettajaa ja suomalaisen johtomarginaali oli lähes 12 sekuntia.

– Kierroksella ohitettavien kanssa oli aika ajoin vaikeuksia ja toisena ajanut Shaun Torrente pääsi kertaalleen jo sekunnin päähän. Kisa oli silti hallinnassani koko ajan.

Seliö sanoo, että etukäteen hän pelkäsi eniten startin onnistumista.

– Veneen telemetriassa oli koko viikonlopun ajan pieni vika ja emme saaneet moottorin kierrosluvuista tietoa. Kun en tiennyt oikeita lähtökierroksia niin pelkäsin, että moottori hyytyy starttiin, mutta onneksi näin ei tapahtunut.

– Itse asiassa käytin koko viikonlopun ajan ainoastaan yhtä potkuria, joka toimi hienosti. Myös vene ja koko tiimin työ oli priimaa. Ensimmäisen kerran koko urani aikana kaikki toimi käsittämättömän hienosti, Seliö iloitsi.

Roms ympäriajossa

Seliön tallikaveri Filip Romsin kilpailu päättyi neljä kierrosta ennen maalia hurjan näköiseen ympäriajoon, josta nuori suomalaiskuljettaja selvisi vahingoittumana.

Brasilian GP-radan reunamilla oli useita siviiliveneitä, jotka liikkuessaan muodostivat radalle salakavalaa ristiaallokkoa. Kolmantenatoistaajaneen Romsin kohtalona oli ohitusyrityksensä aikana joutua sellaiseen aallokkoon, jonka vaikutuksesta vene lensi näyttävästi ympäri.

Seuraava MM-osakilpailu ajetaan heinäkuun lopulla Ukrainan Kiovassa, jossa Seliöllä on viime vuodelta puolustettavanaan paalupaikka ja voitto.

Formula 1 MM-tilanne 1/7

1. Sami Seliö
2. Shaun Torrente
3. Alex Carella
4. Thani Al Qamzi 
5. Philippe Chiappe 
6. Francesco Cantando 
7. Ahmed Al Hameli 
8. Valerio Lagiannella 
9. Youssef Al Rubayan 
10. Marit Stromoy

FIN
QAT 
QAT 
UAE 
FRA 
ITA 
UAE 
ITA 
KUW 
NOR

 20
15
12
9
7
5
4
3
2
1

Lisätietoja

Lähde: Sami Seliön tiedotus
Kuva: F1H2O/Vittorio Ubertone
 

 

Lue myös nämä

X