Tilaa
Testit

Esittelyssä kolme mökkipurtta – Täsmävene suoraan veistäjältä: Ebihen 16, Miilu Terror 21 ja Penny Fee

Jos mieleistä purjevenettä ei löydy valmiina kaupasta, sellaisen voi tehdä itse. Yhtä tarkasti omaan makuun, mutta varmempaan laatuun pääsee kääntymällä puuveneveistäjän puoleen.

15.10.2021

Kirjoittajaja kuvat pasi nuutinen

Pienten mökki- ja päiväpursien puuttuminen markkinoilta on kotimainen harhanäky. Niiden maahantuonti on melkein nollissa, kun niitä on niukasti suurvalmistajien mallistoissa.

Keski-Euroopassa tilanne on toinen. Siellä elää aluskasvusto veistämöitä, jotka keskittyvät jättiläisten välisten rakojen täyttämiseen. Niiden löytäminen on internetin kautta ja nykypäivän kielitaitoiselle aivan mahdollista, samoin kaupanteko ja veneen tuonti maahan EU:n sisällä varsin mutkatonta.

Koko maailma avautuu, kun valmiin veneen sijasta etsii suunnitelmia ja piirustuksia. Paperi ei paljon paina postissa, sähköposti ei mitään. Tarjolla on myös paketteja, joissa joitakin rakennusosia tai jopa kaikki veneen kappaleet toimitetaan valmiiksi muotoiltuna asiakkaalle. Työksi jää silloin ”vain” kokoaminen valmiiksi.

Sekin on usein liian suuri vaatimus kaupunkilaiselle. Ei taitojen, vaan sopivan työtilan puutteen takia. Projektiin pitää varata niin pitkä aika, että pelkät vuokrakulut voivat nousta valmiin veneen suurimmaksi kulueräksi.

Tilat, taidot ja asiantuntevat mallisuositukset saa helpoimmin kääntymällä ammattimaisen puuveneveistäjän puoleen. Heitä löytyy hyvin eri puolilta Suomea ja sopivasti eniten juuri tiheimmin kaupungistuneesta Etelä-Suomesta. Jo lyhyt keskustelu veistäjän kanssa voi ohjata oikeaan siinä, millaiseen purteen on mielekästä tähdätä käytön ja budjetin puolesta.

On selvää, että sarjavalmisteinen muovivene voittaa edullisuudessa ja toimitusnopeudessa. Sehän on sarjavalmistuksen perusidea. Veistämöllä teettämisen vahvuus taas on juuri omien toiveiden ja tarpeiden täsmällinen täyttyminen – ei siis lainkaan huonoa vastinetta rahalle.

Tässä esitellyt kolme pientä purjevenettä kertoivat vielä yhdestä täsmäpursien yhteisestä piirteestä. Kaikki ne veivät sellaisen tunnelman ja veneilytavan äärelle, jota ei isossa perheveneessä tavoita.


Esittelyn voit lukea kokonaisuudessaan Vene-lehdestä 10/2021.


Ebihen 16

Viimsissä, Tallinnan vieressä JR Craft­yard veistää sekä osasarjoja itserakentajille että valmiita veneitä eri suunnittelijoiden piirustuksista. Ebihen 16 on ranskalaisen Francois Vivierin käsialaa, jonka mallit pohjautuvat Bretagnen ja Normandian perinteisiin.

Kaksin purjehtiessa ja 180 litran ballastitankki täynnä Ebihen pysyi hyvin käsissä. Kahvelipurjeen huippu jousti ystävällisesti pahimmissa puuskissa ja pysty, pyöreähkö keula nosti veneen kauniisti aaltojen päälle sekä piti roiskeet ulkopuolella.

Lisätiedot JR Craftyard

Miilu Terror 21 ”Elise”

Päiväpursi Elise on esimerkki siitä, kuinka asiakkaan toiveet ja veistäjän verkostot voivat toimia yhteen. Hyvin lähelle tilaajan toiveita osuva aihio löytyi keskenjääneestä puuvenekoulun oppilastyöstä, jonka kotkalainen Miilu Boats viimeisteli valmiiksi.

Vene pohjautuu 1800-luvun puolivälin ranskalaispurteen, josta sen on modernisoinut amerikkalainen Paul Gartside. Mallinimi Terror kunnioittaa John Franklinin kuuluisaa luoteisväylän retkikuntaa, jonka samanniminen lippulaiva oli juuri noihin aikoihin julistettu kadonneeksi.

Matala varalaita ja jouheva ketka saavat veneen näyttämään pieneltä ja hennolta, mutta vesillä se tuntuu aidolta purrelta.

Lisätiedot Miilu Boats Kotka

Penny Fee

Brittiläis-australialainen Iain Oughtred yhdistelee veneissään Skotlannin ja Shetlannin vanhojen kalastus- ja työveneiden linjoja moderniin vaneri-epoksirakenteeseen. Nordic Craft rakentaa useita Outghtredin malleja Porvoossa, tuoreimpana esimerkkinä keväällä valmistunut soutupursi Penny Fee.

Se pohjautuu 1800-luvun laivaveneisiin, joilla kuljetettiin sekä ihmisiä että tavaraa rannasta redillä odottaville aluksille. Kantavuutta piti olla, joten huvikäyttöön sovellettunakin Penny Fee on soutuveneeksi varsin suurikokoinen.

Lisätiedot Nordic Craft Porvoo

 

 

 

Lue myös nämä

X