Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Tilaa
Testit

Esittelyssä Dromeas D28 SUV – Tutunlainen turkkilainen

Venekaupan kasvu on tuonut meille myyntiin entistä enemmän ulkomaisia veneitä. Eksoottisemmasta päästä on turkkilainen Dromeas.

06.07.2022

Kirjoittajaari inkinen

Kuvaajatomi tähti

Dromeas on Suomen venemarkkinoilla outo lintu. Ei niinkään ominaisuuksiensa vuoksi, mutta alkuperänsä. Suomessa ei juuri ole nähty Turkissa valmistettuja veneitä, ja vain harvat suomalaiset tunnistavat sikäläisiä veneitä – paitsi Gulet-purret, nuo Turkin rannikolla ”purjehtivat” puualukset, jotka kuljettavat turisteja päivä- ja viikkoretkillä.

Ei sillä, eivät turkkilaisetkaan Dromeasta erityisemmin tunne. Veistämö on toiminut vasta viisi vuotta ja mallisto on vielä suhteellisen suppea.

Dromeas D28 SUV on kuitenkin toisenlainen turkkilainen. Linjoiltaan ja ominaisuuksiltaan se on hyvinkin tutunomainen. Vastaavia ympärikäveltäviä, keskikajuutalla varustettuja veneitä on lähes jokaisella valmistajalla.

Dromeaksen pohja on ns. porraspohja, jollaisia käytetään erityisen paljon kilpaveneissä. Pohjan V-kulmaksi valmistaja ilmoittaa ”syvä-V”, millä yleisesti tarkoitetaan vähintään 21 asteen kulmaa peräpeilissä.

Tehosta koeajoveneen ajettavuus ei ainakaan jäisi kiinni. Perässä oli kaksi Mercuryn 200-hevosvoimaista V6 Four Stroke -moottoria. Vauhtia oli luvassa yli 40 solmua.

Kaikki tutuilla paikoillaan

Tiloiltaan Dromeas ei varsinaisesti tarjoa uudenlaisia elämyksiä. Vastaavia tilajärjestelyjä on nähty monissa suomalaisissakin veneissä, joissa ohjaamon takana on parin hengen matkustamo ja edessä parin hengen makuutilat. Hyvällä tahdolla Dromeaksen voi nähdä yhteysveneen lisäksi myös lomaveneenä, sillä siinä suhteessa perusasiat ovat kunnossa.

Ohjauspulpetissa oli runsaasti pienikokoisia nappuloita, mikä osaltaan saattoi johtua esittelyveneen poikkeuksellisen runsaasta varustelusta. Muutenkin pulpetti oli täynnä tavaraa. Koska vakiovarustukseen ei kuulu näyttöruutua, valittavana on yksi tai kaksi yhdeksäntuumaista, tai 12-tuumainen Garmin.

Vaihtoehtoja ulkotilaan

Dromeaksen vakiovarustelu on varsin vaatimaton, mutta lisävarustelista pitkä. Yhteyskäytössä veneeseen ei ole tarvetta hankkia runsaasti erilaisia istuimia kansille tai peräkannen pentterimoduulia. Samalla voi säästää tyynyistä, aurinkovarjoista yms.

Kalastava veneilijä voi rastia lisävarustelistalta erilaisia kalastukseen soveltuvia varusteita, jättää penkit pois ja ottaa tilalle vaikkapa kiertovesisumpun.

Mutta jos venettä käytetään myös lomaveneenä, peräkannelle hankitaan taittuvalla selkänojalla varustettu peräsohva, pöytä, sohva kajuutan takaseinälle tai jo mainittu ulkopentteri jääkaappeineen. Mahdollisuuksia on runsaasti.

Kajuutan katolle on saatavana mm. kuljetusteline kajakeille tai surffilaudoille. Keulan sohva on lisävaruste.

Dromeas kilpailee Euroopan markkinoilla kovassa seurassa. Suomalaisveneiden lisäksi siellä on runsaasti ranskalaisia ja italialaisia vertailukohteita. Kun kaikki tekevät kohtuullista laatua, ratkaisevaa voi olla hinnan lisäksi tyyli. Siinä Dromeas ei häpeä muita.

Lue esittely kokonaisuudessaan Vene-lehdestä 7/2022.

 

Dromeas D28 SUV

  • Hinta alk. 103 900 €
  • Kokonaispituus 8,35 m, runkopituus 7,90 m, leveys 2,70 m, syväys 0,45 m, paino 2 645kg, kantavuus 9 henk./1 480 kg, suurin teho 500 hv, pa-säiliö 340 l, vesisäiliö 80 l, jätevesisäiliö 30 l, CE-luokka C.
  • Koeajoveneen hinta n. 200 000 € sisältää 2 x Mercury FourStroke V6 200 -moottorin. Alkaen-hinta sisältää Mercury FourStroke V8 300 -moottorin.
  • Suunnittelu Adam Younger Design, Epikworks & Dromeas Design Studio, Gurit & Dromeas Engineering, valmistaja Dromeas Yachts, Torbalı/İzmir, dromeasyachts.com, valmistusmaa Turkki.
  • Vakiovarusteet, mm. kaiteet rs-terästä, kattoluukku verhoineen, laitaovi, keulakannen patjat, kompassi, ohjaushytin pentterimoduuli, keulaluukku.
  • Lisävarusteet, mm. kiertovesisumppu 3 069 €, peräkaide 737 €, ajohytin jääkaappi 1 953 €, peräkannen pentterimoduuli 3 103 €, jääkaappi 1 953 €, yksiliekkinen liesi 1 395 €, ohjaushytin pöytä/vuode 713 €, manuaali-wc 2 418 €, sähkö-wc 3 255 €, keulapotkuri 3 038 €, trimmitasot 1 383 €, makeavesijärjestelmä 1 085 €, avotilan suihku 329 €, lämminvesivaraaja 1 187 €, Webasto-lämmitin 3 704 €, Seakeeper- vakaajajärjestelmä 33 008 €, maasähkö- järjestelmä 2 046 €, aurinkosähkön talteenotto (100 W) 2 558 €.
  • Lopulliset hinnat saattavat hieman poiketa tässä mainituista.
  • Maahantuonti ja myynti The One Marine Finland Oy, Helsinki
X