Uutiset

Ensimmäinen konttilaiva kulki onnistuneesti läpi Koillisväylän

05.10.2018

TekstiKristiina Kuisma

Maailman suurimman merirahtiyhtiön Maerskin konttilaiva on matkannut onnistuneesti läpi Koillisväylän.

Venta Maersk -alus saapui Pietariin viime viikon perjantaina. Koematkaan kului 37 päivää ja sen kerrotaan sujuneen suunnitellussa aikataulussa.

Tekniikan Maailma uutisoi Venta Maerskin matkaan lähdöstä elokuussa.

Kapasiteetiltaan 3 600 kontin alus lähti Tyynenmeren rannalta Vladivostokista elokuun 22. päivänä. Matkalla se pysähtyi Vostochny-yhtiön ahtaussatamassa Venäjällä ja Busanissa Etelä-Koreassa. Beringinsalmen alus ohitti syyskuun 6. päivänä. Busanista Bremerhaveniin alus kuljetti 660 kylmäkonttia.

”Matka mahdollisti meille kerätä poikkeuksellista toimintakokemusta, testata aluksen laitteistoja, miehistön kapasiteettia ja aluksen toimivuutta”, kertoo vastaava tekninen asiantuntija Palle Laursen yhtiön tiedotteessa.

Yhtiön mukaan matka sujui suunnitelmien mukaan ilman erityisiä sattumuksia. Vaikka Koillisväylä tähän aikaan vuodesta oli kuljettavissa ilman estävää jäätä, Itä-Siperianmerellä alus tarvitsi jäänmurtajan apua.

Atlantin ja Tyynenmeren yhdistävä Koillisväylä (punainen) ja vaihtoehtoinen pidempi reitti Suezin kanavan kautta. © Wikimedia Commons

 

Miehistö oli koulutettu erityisesti tätä matkaa varten. Matkalla oli lisäksi koko ajan mukana Koillisväylälle koulutetut luotsit.

”Tällä hetkellä emme näe Kollisväylää elinkelpoisena kaupallisena vaihtoehtona olemassa oleville itä–länsi-reiteille. Yleisesti ottaen suunnittelemme uusia palveluja kauppareittien, asuinkeskittymienja asiakasvaatimustemme mukaan.”

”Seuraamme Koillisväylän kehittymistä. Nyt se on avoimena noin kolme kuukautta vuodesta, mikä saattaa muuttua tulevaisuudessa”, Laursen sanoo tiedotteessa.

Venta Maersk on yhtiön uusi jääluokkaan 1A rekisteröity rahtialus. Yhtiön uudet jääkelpoiset alukset on tarkoitettu liikennöimään Itämerellä. Maerskin laivastoon kuuluvat seitsemän uutta alusta pystyvät etenemään jopa metrin syvyisessä jäässä.

X