Tilaa
Volvo Ocean Race 2017-18

VOR: Dongfeng nousi takaa maailmanympärikilpailun voittoon

Kiinalainen Dongfeng Race Team voitti VOR-kisan viimeisen eli 11:nnen osuuden ja samalla koko maailmanympärikilpailun. Ratkaisu nähtiin muutama meripeninkulma ennen lopullista maalia.

25.06.2018

KirjoittajaKari Wilén

Ranskalaisen Charles Caudreilerin kipparoima Dongfeng ei ennen viimeistä osuutta voittanut ensimmäistäkään valtamerilegiä, mutta nousi tasaisuudellaan tasapisteisiin johtokaksikon MAPFREn ja Brunelin rinnalle Göteborgissa. Siihen tarvittiin kuitenkin lisäpiste siitä hyvästä, että kiinalaisveneellä oli lyhin kumulatiivinen purjehdusaika tässä VOR-kisassa. Tätä pistettä ei mikään kilpailija enää voinut viedä, jos kaikki veneet saapuisivat ehjinä maaliin.

Viimeistä osuutta oli pidennetty 270 meripeninkulmalla lisäämällä Norjan rannikolle virtuaalinen kääntömerkki, joka kierrettiin kaksi kertaa.

Dongfeng ja MAPFRE johtivat selvästi etappia, kun veneet kiersivät kääntömerkin Tanskan Århusin edustalla ja Brunel oli tässä vaiheessa vasta neljäntenä. Johto oli kutistunut, kun seuraavan kerran tultiin Norjan rannikolle varsin heikossa tuulessa.

Pohjanmeri ylitettiin reippaassa sivumyötäisessä ja MAPFRE otti johtopaikan. Tanskan länsirannikon edustalla Dongfeng pysytteli rannikon läheisyydessä muiden kärkiveneiden suunnatessa enemmän länteen, kiellettyjä purjehdusalueita välttäen.

Kiinalaisvene näytti jäävän tällä valinnalla toivottoman kauas kärkikaksion taakse. Mutta kun ryhmät kohtasivat Hollannin rannikon edustalla, Dongfeng purjehti sivumyötäisessä selvästi nopeammin kuin MAPFRE ja Brunel, jotka olivat joutuneet täysmyötäiseen tuuleen.

Ero maalissa Dongfengin ja MAPFREn välillä oli lopulta 17 minuuttia. Niiden väliin kiilasi hollantilainen AkzoNobel.

Brunel oli lopulta neljäs ja hävisi MAPFRElle kuusi minuuttia.

Dongfeng-tiimi esitti jo edellisessä VOR-kilpailussa hyviä otteita ja etenkin hyvää venevauhtia, mutta koki mastohaverin juuri ennen Kap Hornia. Siitä huolimatta tiimi oli vuonna 2015 lopputuloksissa kolmas. Dongfengilla purjehtineet Carolijn Brouwer ja Marie Riou ovat ensimmäiset naiset, jotka voittavat Volvo Ocean Racen.

Espanjalaiset ovat pitkään olleet mukana maailmanympärikilpailussa, mutta Xabi Fernandezin miehistö ei vieläkään yltänyt voittoon saakka. Puhumattakaan hollantilaisesta Bouwe Bekkingistä, jolle tämä oli jo kahdeksas yritys. Hän lupaili maissa kuitenkin vielä revanssia seuraavassa VOR-kilpailussa.

Dongfengin voitto merkitsi myös sitä, ettei kukaan vielä ole voittanut kilpapurjehduksen ”triplaa” eli olympiakultaa, America’s Cupia ja VOR-kisaa. MAPFREn Blair Tukella ja Brunelin Peter Burlingilla oli tähän mahdollisuudet.

Viimeinen ratakisa purjehditaan vasta lauantaina 30. kesäkuuta, mutta sillä voi olla vaikutusta ainoastaan kahden viimeisen veneen loppusijoitukseen. Loppuhuipennusta voi seurata verkossa suorana.

Lue myös nämä

X