Tilaa
Uutiset

Bensan myynti väheni, muiden öljytuotteiden myynti kasvoi

04.02.2011

KirjoittajaKiti Westerback

Kiti Westerback

Talouden toipuminen taantumasta lisäsi öljytuotteiden myyntiä viime vuonna. Öljyalan Keskusliiton tilastosta ilmenee, että bensiiniä myytiin noin kaksi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2009, mutta kaikkia muita keskeisiä öljytuotteita myytiin selvästi edellisvuotta enemmän.

Kaikkien öljytuotteiden yhteenlaskettu myynti kotimaahan oli viime vuonna lähes yhdeksän miljoonaa tonnia, mikä on vajaat kuusi prosenttia edellisvuotta enemmän. Lukuun lasketaan energiatuotteiden lisäksi bitumit ja voiteluaineet sekä petrokemianteollisuuden raaka-aineet.

Moottoribensiiniä myytiin viime vuonna noin 2 240 miljoonaa litraa, mikä oli runsaat kaksi prosenttia edellisvuotta vähemmän. Bensiinin myynti on ollut laskusuunnassa jo pidempään.

Tekninen kehitys on pienentänyt autojen ominaiskulutusta ja samalla dieselkäyttöisten henkilöautojen suosio on kasvanut. Nykyinen autoverotus suosii vähän polttoainetta kuluttavia autoja. Viime vuoden lopussa henkilöautoista 20,3 prosenttia oli Trafin tilaston mukaan dieselkäyttöisiä. Vuotta aiemmin dieselautojen osuus oli 18,7 prosenttia.

Dieselhenkilöautojen määrän kasvun ja talouden nousun ansiosta dieselöljyn myynti lisääntyi viime vuonna runsaat kahdeksan prosenttia edellisvuodesta. Dieselöljyä myytiin vajaat 2 800 miljoonaa litraa. Elinkeinoelämän kuljetukset ovat merkittävä dieselöljyn käyttäjäryhmä.

Kevyen polttoöljyn myynti lisääntyi viime vuonna vajaat kuusi prosenttia edellisvuodesta, ja oli 2 300 miljoonaa litraa. Noin puolet kevyestä polttoöljystä käytetään rakennusten lämmitykseen ja loput maa- ja metsätalouden koneissa ja laitteissa, rakennustoiminnassa ja teollisuudessa.

Lisätietoja

Lue myös nämä

X