Tilaa
Uutiset

Bella panee ovet kiinni

02.09.2008

KirjoittajaVenelehti

Oy Bella-Veneet Ab ilmoitti tänään tiistaina lomauttavansa Kuopion tuotantohenkilökunnan ja lopettavansa veneiden valmistamisen varastoon. Tämä tarkoittaa, että Kuopiossa saa lomautusilmoituksen yhteensä 250 Bella-Veneiden työntekijää. Tuotanto pysähtyy Kuopion viidellä tehtaalla ja Kokkolassa tuotekehitysosastoa ja tehtaiden kunnossapitoa lukuunottamatta syyskuun 22. päivänä.

Tiistaina päättyneet yt-nevottelut olivat työntekijöille järkytys. Venealan huono tilanne oli toki kaikkien tiedossa, mutta että tilanne on näin vakava, tuli yllätyksenä. Syynä on ennen kaikkea Norjan ja Ruotsin viennin romahtaminen, mikä on Bellan ohella koskenut kaikkia muitakin suomalaisvalmistajia. Norjan venemyynti on joidenkin lähteiden mukaan jopa puolittunut ja Ruotsissakin puhutaan 20-30 prosentin vähennyksestä.

Oy Bella-Veneet Ab:n toimitusjohtaja ja pääomistaja Raimo Sonninen on tilanteesta pahoillaan. Hänen mukaansa muuta mahdollisuutta kuin lomautukset ei ollut, sillä jälleenmyyjien varastoissa on vielä runsaasti myymättömiä – ja osin maksamattomia – veneitä.

”Kuusi viime vuotta kysyntä on ylittänyt tuotantokapasiteetin, mutta nyt tilanne on muuttunut. Emme voi rakentaa veneitä enää varastoon seisomaan”, sanoo Sonninen. ”Yritys on onneksi terveellä pohjalla, joten toiminta tulee ennen pitkää jatkumaan. Toivon, että voisin parin kuukauden päästä kertoa hyviä uutisia.”

Sonnisen mukaan vaikeuksien syy ei ole niinkään kotimainen kysyntä, vaan ennen kaikkea Skandinavian markkinoiden romahdus. ”Ruotsissa on ollut hurjaa kasvua viimeiset kymmenen vuotta, mutta nyt siellä vedettiin pimennysverhot kiinni. Taustalla on tietysti ongelmat Yhdysvaltain asuntoluottojen kanssa.”

Tuotanto Larsmon ja Pietarsaaren tehtailla jatkuu toistaiseksi. Näissä tehtaissa rakennetaan lähinnä 26- ja 28-jalkaisia Aquadoreja, joita on vielä toimittamatta aiemmista tilauksista. Työntekijöitä tehtailla on yhteensä noin 100.

AI 2.9.2008

Lue myös nämä

X