Tilaa
Jutut

ARC 2018: Palkintoja vaille valmis – Suomalaisveeet onnellisesti perillä jo viikko ennen juhlagaalaa

ARC 2018: Palkintoja vaille valmis

18.12.2018

KirjoittajaPasi Nuutinen

Atlantic Rally for Cruisers -Atlantin ylityskilpailun eli ARCin viimeiset juhlallisuudet ja palkintojenjako pidetään vasta jouluviikonlopun lauantaina, mutta kaikki Suomen lipun alla kisaan osallistuneet veneet ovat jo perillä St. Lucialla, Karibialla. Niin kolme perinteistä reittiä suoraan Kanariansaaarilta purjehtinutta, kuin pidemmän reitin ja välipysähdyksen Kap Verdellä valinneet neljä purtta ARC+ -kisassa.

Itse asiassa useimmat veneet ovat jo jatkaneet matkaansa Karibian muille saarille. Samoin miehistöistä suuri osa on palannut kotimaahan, vaikka kisan järjestäjien organisoimia tapahtumia on vielä lähes joka päivälle.

Moni veneistä palaa silti juhlagaalaan Rodney Bayn satamaan, vaikka luokkavoittoja ei suomalaisille tänä vuonna olekaan tulossa. ARC-perinteisiin kuuluva yhteishenki vetää silti jakamaan aplodeja tutuille ja kavereille – ja nopeimpien veneiden lisäksi palkintoja jaetaan erilaisilla teemoilla myös hitaammin matkaa taittaneille.

Vene-lehti jututti maalissa muun muassa Ocean Ladies -tiimin kipparia Raija Alapeteriä. Siitä video luvassa Veneen verkkosivuille myöhemmin.

ARCin lopulliset tuloslistat ja palkintoluettelot ilmestyvät 22. joulukuuta mennessä sivulle www.worldcruising.com.

Lue myös nämä

X