Tilaa
Jutut

Aquador 22 C on ristiriitainen persoona

Mitä sitä hyvää paljolti muuttamaan, totesi kuopiolainen Bella-Veneet, kun teki kilpailijan suositusta mallista oman versionsa.

05.03.2012

Kirjoittajaja kuvat heikki juuri-oja

Kansainvälisessä veneteollisuudessa muiden ideoiden hyödyntäminen on yleistä. Harvinaisempaa on, että valmistaja kopioi kokonaisen veneen ja myöntää tämän täysin avoimesti.

Aquador 22 C on kuopiolaisen Bella-Veneen lähes identtinen versio lappeenrantalaisen MV-Marinin 6600 FC:stä. MV-Marin teki konkurssin marraskuussa 2011.

Perhe retkellä

Heikki Juuri-Oja

Laajan Aquador-malliston pieni matkavene Aquador 22 C on yksityiskohdiltaan MV-Marinin versiota parempi. Pieneen tilaan on onnistuttu saamaan käytännöllinen kokonaisuus.

Läpikuljettava 22 Cabin oli kestotestissämme kesällä 2011, heinäkuun alusta elokuun puoliväliin.

Pääosan ajasta se vietti läntisellä Suomenlahdella. Testaamisen kannalta mielenkiintoisin jakso oli kuitenkin reilu viikko Päijänteellä. Nelihenkinen perhe retkeili ”kakskakkosella” ikimuistoisesti Lahdesta Jyväskylään ja takaisin, veneessä asuen ja ruokaillen.

Kokemuksista tehtiin tarkat muistiinpanot.

Vesillä

Kesäinen veneily on upeimmillaan tällaista: peilityynen järven selällä suunnataan kohti uusia seikkailuja, kuski navigoi rentoutuneesti, toinen osapuoli ihastelee maisemia ja lapset (koko yön levollisesti nukkuneet) piirtelevät kuvia taakse jääneen luonnonsataman kauniista hiekkarannasta.

Kun matkanteko alkaa puuduttaa, sammutetaan kone, lillutaan paikallaan, käydään uimassa ja yhä uudelleen uimassa (lapsille tyypillistä), kunnes huulet ovat siniset, vaikka meriveteen verrattuna kristallinkirkas Päijänne on lähes kädenlämpöinen. Kuivatellaan auringossa, syödään voileipiä ja jatketaan matkaa, kun siltä tuntuu. Tällaisia kokemuksia Aquador 22 C parhaimmillaan tarjoaa.

Kesäinen veneily voi valitettavasti olla myös tällaista: vaahtopäisellä järven selällä on turha kuvitella, että kukaan matkustajista voisi tehdä muuta kuin pitää kiinni mistä tahansa, mistä kiinni pitäminen on mahdollista.

Keskustelusta on turha haaveilla, kaikki kommunikaatio on hoidettava huutamalla. ”Vieläkö jaksatte viisi minuuttia, että päästään tuon saaren suojaan?” Rouva vastaa, että kippari saa luvan ajaa veneen takaisin Lahteen ilman perhettä. He palaisivat Jyväskylästä kotiin junalla.

Jo yllättävän pieni vasta-aallokko muuttaa 22 C:n koko luonteen. Hyvästä tulee sietämätön. Tällaisia kokemuksia Aquador 22 C pahimmillaan tarjoaa.

Lue käyttötesti kokonaisuudessaan Vene-lehdestä 1/2012.

Tekniset tiedot

Pituus
Leveys
Paino
Kantavuus
CE-luokitus
Teho
Polttoainesäiliö
Hinta
Koeajoveneen moottori
Koeajoveneen hinta
6,65 m
2,68 m
1 800 kg
6 henkeä/600 kg
C (rannikko)
135-250 hv
224 litraa
alk. 45 900 euroa
Mercury Verado 200 XL
76 740 euroa
Valmistaja: Bella-Veneet, Kuopio, puh. (017) 288 3800, www.aquadorboats.fi

Lue myös nämä

X