Rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä kuvia.
Purjehdimme edellisen kerran Kalkholmeniin heinäkuussa 1999, jolloin veistämöltä laskettiin juhlallisesti veteen jahti Eugenia. Se on kopio Hiittisissä vuonna 1879 rakennetusta aluksesta. Sen toteuttivat lähiseudun osaajat kunnianosoituksena laivanrakennustaidolle sekä pyrkimyksenä siirtää taitoja tuleville polville. Nykyisin Eugenia kuljettaa turisteja esimerkiksi Kas- näsistä Örön saarelle. Toiminnasta vastaa Pro Kimitoö-Skutan -yhdistys.
Kesällä 1999 laituri oli täynnä veneitä, väkeä ja juhlahumua. Nyt on paljon hiljaisempaa. Olemme pitkään ainoat asiakkaat Cafe Eugeniassa, joka toimii Eugenian rakentamista varten tehdyn telakan osassa. Kahvilaa paremminkin kyse on kylläkin krouvista, sillä ruokaa on tarjolla, mutta pullaa tai sämpylää ei. Ikkunoista kurkistelemme veistämön puolelle ja huomaamme tyytyväisinä, että siellä yhä ainakin kunnostetaan puuveneitä.
Laiturissa seisoo edelleen siinä yöpynyt purjevene. Satamakirjamme mukaan laituri olisi vain päiväkäyttöön, mutta krouvin henkilökunta kuitenkin vakuuttaa, että kyllä siinä yöpyäkin saa. Krouvissa toki toivotaan, että sinne tullaan asiakkaaksi.
Käydessämme laiturissa on poijupaikat vallannut kaljaasi Inga, joka odottaa tuoretta omistajaansa viemään sen uuteen kotisatamaan. Sen jälkeen veneitä mahtuu laituriin paljon paremmin.
Kalkholmen sai aikoinaan nimensä siellä olleen Suomen pisimmän, 110-metrisen rengasuunin mukaan.
Kalkkikivi kuljetettiin aluksi hevosilla Lammalan kaivoksilta, mutta vuonna 1931 rakennettiin kolme kilometriä pitkä köysirata. Sodan jälkeen kalkin käyttö väheni, ja niin poltto lopetettiin vuonna 1949. Turhaksi tullut, pystyyn jäänyt Kalkholmenin uunin 65 metriä korkea piippu räjäytettiin vuonna 1955.
Västanfjärdin kyläyhdistys on pystyttänyt vanhan kalkkiuunin raunioille, lähelle satamaa, esiintymislavan yleisötilaisuuksia varten. Kaukana ei ole myöskään lasten leikkipaikka sekä kenttä karavaanareita varten.
Syyskuussa 2017 Kalkholmenin sataman omistaja vaihtui. Kalkholmenin satamasta vastaavat nyt Marja-Leena Jukka ja Pasi Tamminen, jotka jatkavat myös ravintola Kansakoulun ja aamiaismajoituksen toimintaa Västanfjärdin Brännbodassa. Sataman palvelut pysyvät ennallaan kaudella 2018. Toukokuussa alkavat rantaan tulevan ginitislaamon ja uuden ravintolan rakennustyöt. Valmista pitäisi olla marras–joulukuussa, jonka jälkeen ruokaravintola palvelee ympäri vuoden.
Kemiönsaaren kulttuuritarjonnassa on runsaudenpulaa ja Suomen toiseksi suurin saari hakee vertaistaan vehreydessä.
Taalintehtaalta itään sijaitsee Västanfjärdin kirkonkylä, jonka 1700-luvulla rakennettu puukirkko henkii aitoa saaristolaistunnelmaa.
Västanfjärdin Kalkholmenilla on WF-marin-puuveneveistämö, jonka kahvilassa voi tutustua paikallishistoriasta ja merenkulusta kertovaan näyttelyyn. Kahvila Eugeniassa saa lounasta ja tarjolla saattaa olla elävää musiikkiakin. Eugenia-niminen on myös vuonna 2000 valmistunut perinnepurjealus, jonka voi nähdä niin Kalkholmenilla kuin Taalintehtaan rannassa.
Ei yöpymistä, maksuton, poijukiinnitys.
Syvyys riittävä purjeveneelle – perinnepurjealus Eugenia käyttää laituria.
Suojainen sijainti lahdenpohjukassa.
WC veistämön kahvilassa.