Tilaa
Uutiset

Olympiaregatta: Lehtisen venekunta taistelee pronssista

10.08.2012

KirjoittajaKiti Westerback

Pepe Korteniemi/SPV

Silja Lehtinen, Silja Kanerva ja Mikaela Wulff kamppailevat lauantaina purjehduksen match racen pronssimitaleista.

Finaalipaikkakin oli erittäin lähellä, kun Australia vei ratkaisevan välierälähdön niukkaakin niukemmalla erolla. Suomalaisveneen keula ylitti maaliviivan ennen Australian veneen keulaa, mutta se ei riittänyt, kun australialaisten spinaakkeri oli jo ehtinyt viivan ylitse.

Perjantai oli purjehdukselle hankala päivä kevyen tuulen takia. Oli lähellä, että purjehdukset olisivat päättyneet 1-1-tilanteessa, jolloin Australia olisi paremman alkusarjansa turvin edennyt finaaliin. Tuuli kuitenkin löytyi rataa vaihtamalla, jolloin kisa päätettiin ratkaista yhden välierälähdön perusteella.

– Saimme tietää noin vartti ennen starttia, että kolmas lähtö jää välierien viimeiseksi ja ratkaisee pelin. Onneksi pääsimme kilpailemaan, sillä oli kivempi ratkaista välierä purjehtien kuin edellisen vaiheen (alkukierros) tuloksiin palaamalla, Silja Kanerva sanoi.

– Tiedettiin, että tuuli on kevyttä, mutta nämä pläkät keskellä päivää yllättivät. Tosi sääli, että oli niin vähän aikaa välierille, ettemme ehtineet ajaa ihan loppuun asti. Viimeinen lähtö oli tiukkaakin tiukempi, suomalaisveneen kippari Silja Lehtinen kertoi tappion jälkeen.

Silja Kanerva ja Mikaela Wulff totesivat, että tuuli oli juuri ja juuri sellainen, että ratkaiseva kolmas lähtö oli sääntöjen mukaan mahdollista järjestää. Koko kolmikon katseista paistoi valtava pettymys, mutta kippari Lehtinen käänsi katseita jo pronssiotteluun.

– Tällä hetkellä harmittaa älyttömästi. Kukaan tuskin sanoi sanaakaan kisan jälkeen. Tänään pitää nyt rakentaa uusi nousu huomiselle. Huomenna on uusi päivä, Lehtinen totesi.

Huomenna suomalaiset kohtaavat pronssilähdössä Venäjän kello 14 Suomen aikaa (Yle Fem).

Yle Urheilun suorat lähetykset netissä

EBU:n suorat lähetykset (valitse 6)

Olympialaisten purjehdussivu

Lisätietoja

Teksti: Jussi Pekkarinen
Kuva: Pepe Korteniemi/SPV

Lue myös nämä

X