Tilaa
Uutiset

49er ja 49erFX MM, Marseille: Molemmat naisistot kultaryhmään

27.09.2013

KirjoittajaKiti Westerback

Eero Lehtinen

Heikko tuuli vallitsi Marseillessa torstainakin ja ainoastaan aiemmin päivällä aloittaneet 49erFX:t pääsivät purjehtimaan kolme lähtöä.

Silja Kanerva ja Sinem Kurtbay purjehtivat jälleen päivän ensimmäisen lähdön voittoon. Toisessa he olivat 20:s ja kolmannessa lähdössä 8:s. Kokonaistuloksissa he ovat 12:s ja menevät suoraan kultaryhmään jatkamaan taistelua maailmanmestaruudesta.

– Hieno päivä, vaikeista olosuhteista huolimatta. Ensimmäisessä lähdössä saimme huikean startin ja ensimmäisten minuuttien aikana purjehdimme sen verran kovan kaulan muihin, että pystyimme purjehtimaan voittoon rauhassa, kertoi Silja Kanerva nappiin menneestä ensimmäisestä lähdöstä.

– Peli on tässä vaiheessa vielä aivan auki, joten mahdollisuudet ovat mihin vain, Kanerva totesi.

Silja Lehtinen ja Mikaela Wulff purjehtivat tasaisen varmat kolme lähtöä (7, 8, 6) ja paransivat kokonaissijoitustaan reippaasti sijalle 15. Näin ollen myös Lehtinen ja Wulff tekivät hienon loppurutistuksen kultaryhmään.

– Hyvät fiilikset. Kehityimme starteissa ja kryssivauhdissa ja pysyimme hyvin pelissä mukana, vaikka kelit olivat jälleen haastavat.

– Näyttäisi siltä, että olemme kultafleetissä mukana, mikä on todella hienoa, iloitsi Silja Lehtinen.

Tuulen heiketessä olemattomiin ei miesten 49er-luokassa päästy odottelua ja yhtä keskeytettyä lähtöä pidemmälle. Kokonaiskisassa yhdeksäntenä olevien suomalaisten kannalta tämä oli erityisen harmillista, sillä Lauri Lehtinen ja Kalle Bask johtivat keskeytettyä kilpailua.

Kilpailun verkkosivuilla pääsee seuraamaan lähtöjä suorana. Maailmanmestarit ovat selvillä sunnuntaina 29.9.

Lisätietoja

Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily
Kuva: Eero Lehtinen

Lue myös nämä

X