Tilaa
Uutiset

29.7.2008: Pese veneen pohja nyt

29.07.2008

KirjoittajaVenelehti

Nyt on aika pestä veneen pohja, jos sitä ei ole maalattu eliönestomaalilla. Äyriäisiin kuuluvan merirokon massaesiintymien vilkkain kiinnittymisvaihe on Lounais-Suomen ympäristökeskuksen mukaan parhaillaan meneillään.

Nuori merirokko ui vedessä toukkana, kunnes se kiinnittyy kovaa pintaa vasten muun muassa veneen pohjaan. Kiinnittymisensä jälkeen merirokko on vielä niin pientä, että sen erottaa paremmin tunnustelemalla kuin näkemällä. Kasvusto tuntuu käden alla pienenä epätasaisuutena. Tässä vaiheessa rokot pyyhkiytyvät helposti pois parin viikon ajan.

Veneen pohja voidaan puhdistaa käsin tai painepesurilla. Joissakin satamissa on myös erillisiä veneen pohjan pesureita. Tavallisesti yksi tai kaksi pesukertaa kesässä riittää, koska kiinnittyminen rajoittuu muutaman viikon ajanjaksolle alueittain, tyypillisesti heinä-elokuun vaihteeseen.

Tämän kesän ensimmäiset yksittäiset merirokkohavainnot tehtiin Hangossa kesäkuun lopussa ja Raisionlahdella heti heinäkuun alussa. Heinäkuun puolivälissä kiinnittyneitä merirokkoja on havaittu ainakin Porvoon, Tammisaaren, Hangon ja Rauman edustan merialueilla.

Eliöiden tarttuminen veneiden pohjiin lisää kitkaa, mikä hidastaa matkavauhtia ja lisää polttoaineen kulutusta. Veneilijät voivat säästyä haitoilta pesemällä veneen pohjan huolellisesti ennen kuin merirokot kehittyvät täysikasvuisiksi ja niiden poistamisesta tulee kovettuvan kalkkikuoren takia vaikeaa.

AI 29.7.2008

Lue myös nämä

X