Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Tilaa
Uutiset

Ylinopeudet lisääntyneet

19.10.2016

KirjoittajaAri Inkinen

Poliisin näkemyksen mukaan vesillä ajettavat ylinopeudet ovat kesän aikana lisääntyneet aiemmista vuosista. Kun ylinopeudet aiemmin olivat yksittäistapauksia, tänä kesänä ilmoituksia ylinopeutta ajavista veneistä on tullut selvästi enemmän.

Poliisin näkemyksen mukaan ylinopeudet johtuvat usein välinpitämättömyydestä. Kun on olevinaan kiire, ei malteta ajaa rauhassa. Jos veneessä ei ole lokia tai plotteria, todellista nopeutta on vaikea hahmottaa.

Poliisi ei kuitenkaan rankaise lievistä ylinopeuksista, vaan vasta kun sallittu nopeus selkeästi ylitetään. Perusmuotoinen ylinopeuden rikesakko on 60 euroa.

Oman ongelmansa mudostaa, että nopeusrajoitusalueiden havainnointi on monin paikoin hankalaa. Kyltit ovat piilossa, eivätkä kaikki veneilijät tiedä, mitä aluetta rajoitukset koskevat. Merikarttaan olisikin poliisin näkemyksen mukaan saatava rajoitusalueet näkyviin.

Yleisin selitys ylinopeuteen on kuitenkin lokin ja rajoitusalueen poikkeava merkintätapa: loki kertoo solmut, kyltit ovat km/h. Siihen vedotaan usein.

Lue myös nämä

X