Tilaa
Testit

Yamarin 60 DC − Alkajan valinta

Yamarinin pienimmäinen DC on uudistettu tyyliltään nykyiseen mallistoon. Se mikä markkinoiden vanhassa suosikissa oli hyvää, se on säilytetty.

05.09.2020

Kirjoittajaari inkinen

Kuvaajatomi tähti

Jostain on aloitettava.

DC-veneilyn aloitus tapahtuu nykyään monesti kuuden metrin kokoluokalla. Juuri sitä pienempiä näitä retkiveneilijöiden suosimia venemalleja ei ole.

Kokoluokan suosikki on jo vuosikausia ollut Yamarin-malliston 59 DC. Ja sanamukaisesti vuosikausia, sillä se esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 2005. Sittemmin venettä on uudisteltu pikkuhiljaa, mutta 15 vuotta on silti jo vuosia takana. Tiettävästi niitä on hieman vielä edessäkin.

59 DC:n rinnalle on näille vesille tullut 60 DC. Se on edellistä 33 senttimetriä pidempi, pari senttiä leveämpi ja jonkin verran painavampi. Sisätilat ovat lähtökohtaisesti samanlaiset, mutta veneissä on erojakin, merkittävimmät niistä rungossa. Eroa on niin paljon, että kaksi kooltaan näin lähekkäistä mallia ovat molemmat myynnissä samaan aikaan.

Yamarin 60 DC laajentaa 88 DC -mallin parisen vuotta sitten aloittamaa linjaa, joka sittemmin on saanut jatkoa 65 DC ja 63 DC -malleissa. Nyt on siis päädytty sarjan pienimpään.

60 DC on monessa suhteessa selkeästi aloitusmalli retkiveneilyn maailmaan. Veneen varustelu on jossain määrin riisuttu, mutta tilat ja käytettävyys ovat jäljellä. Veneessä on täysin kelvolliset edellytykset myös yöpymiseen.

Ehkä tärkein asia aloitusmalli-ajatuksen takana on hinta. 37 600 euron kampanjahinta sisältää sadan hevosvoiman moottorin, ja perusvarustelua on laajennettu peräkuomulla ja tiikkiturkilla.

Kun Yamarin 59 DC on ollut myydyin DC-vene Suomessa, ei ainakaan siihen kohdistuva mukavuustason vaatimus ole ollut erityisen korkea. Pikemminkin ratkaiseva on ollut aloitusmallin hinta.

Sama on tilanne 60 DC:n kohdalla. Veneilyssä kuuden metrin kokonaispituus vertautuu paljolti telttailuun. Siihen mittaan ei mahdu erillinen wc, ei pentteri, eikä suuri aurinkotaso. Ja vaikka mahtuisikin, myös hinta asettaa omat rajoituksensa.

Toisin kuin laiturilta katsoen epäilin, 60 DC:n kajuutta on hyvinkin riittävä kahden hengen yöpymiseen. Vuode on keskilinjalla 2,08 m pitkä ja leveimmillään 1,77 m. Keulassa leveys on vain 0,40 m, joten nukkumisasento kannattaa miettiä. Istumiskorkeus on enimmillään 0,75 m, eli lyhytkin henkilö istuu kumarassa. Mutta kajuutta ei ole ahdas, joskin valoa kaipaisi lisää.

Lue Yamarin 60 DC:n koeajo kokonaisuudessaan Vene-lehdestä 8/2020.

 

Lue myös nämä

X