Tilaa
Uutiset

X-35 MM, Badalona: Lupaava alku

28.08.2012

KirjoittajaKiti Westerback

X-35 Worlds Badalona

Audi X Sail Racing tiimin veneet ovat toisena ja seitsemäntenä X-35-luokan MM-regatassa.

Ensimmäinen lähtö purjehdittiin kevyessä tuulessa ja molemmat tiimin veneet olivat kärkikahinoissa ensimmäisellä ylämerkillä. Onnistuneen myötätuuliosuuden jälkeen Audi Ultra kiersi alamerkin toisena ja e-tron pienen virheen myötä kuudentena.

Asetelmat olivat erittäin herkulliset toisella ylämerkillä, sillä Ultra oli noussut johtoon ja e-tron parantanut asemiaan viidenneksi. Maaliin Ultra tuli ensimmäisenä. E-tron oli vielä hieman ennen maaliviivaa viidentenä, mutta broachasi yllättäen erittäin kovaksi nousseessa tuulessa, jolloin kaksi venettä pääsi ohi.

Tuuli nousi toiseen lähtöön

Toisessa lähdössä tuuli yli 10 m/s. Veneet olivat ensimmäisellä ylämerkillä peräkkäin 5:s ja 6:s. lEnsimmäiselle myötätuuliosuudelle lähdettäessä Ultralla alkoivat ongelmat ja se kävi kaksi kertaa kyljellään. E-tron jatkoi kärjen tahdissa ja toiselle ylämerkille tultaessa se oli 3:s.

Tuuli nousi entisestään ja yksi jos toinenkin vene näytti kaatuvan toisella myötätuuliosuudella. Ultra taisteli lopulta 11:nneksi. E-Tron oli saapumassa maaliin kolmantena, mutta spinaakkerin halkeaminen juuri ennen maaliviivaa tiputti sen neljänneksi.

MM-tasolla kisa on tietysti todella kovaa ja kärki tasainen, joten jokainen nipistetty piste on tärkeä. Audi e-tron on ensimmäisen päivän jälkeen jaetulla toisella sijalla (7-4) ja Ultra 7:s (1-12).

Lisätietoja

Lähde: Audi X Sail Racing Teamin tiedotus
Kuva: X-35 World Badalona/Martinez Studio

Lue myös nämä

X