Tilaa
Jutut

Vuoden parhaat purret palkittiin – Lue raadissa mukana olleen Veneen toimittajan juttu

Sun Odysseyden ketka vaihtui jo kaksi mallisukupolvea sitten kuperaksi partaaksi, mikä nostaa laitakorkeutta oikeasti ja visuaalisesti.

19.01.2020

KirjoittajaPasi Nuutinen

Euroopan Vuoden Purjeveneiden valintaprosessia koetettiin viime kaudella virtaviivaistaa. Lopullinen ehdokaslista laadittiin vasta elokuussa ja testiviikkoja pidettiin vain yksi, lokakuun puolivälissä. Veistämöiden piti siten saada paremmin aikaa uutuuksiensa viimeistelyyn täysin esittelyvalmiiksi ja viime hetken peruutuksilta säästyttäisiin.

Taktiikka ei ihan toiminut. Peräti neljä venettä jäi eri syistä saapumatta, kaksi oli valitettavan keskeneräisiä ja yhdestä tuotiin testipaikalle väärä versio. Monirunkoveneiden luokassa ei voitu jakaa palkintoa lainkaan.

Raadin työtunnit vähenivät, mutta tehtävä ei helpottunut. Testipurjehdusten jälkeen keskusteltiin tuntikausia paikan päällä ja sähköpostitse vertaillen muistiinpanoja ja pohtien veneiden uutuusarvoa ja innovatiivisuutta. Suurin tuska valitsijoille tuli jälleen siitä, että ykkössijoja on rajallinen määrä. Silti, kun kruunut lopulta jaettiin, valintojen takana seisoi koko raati.

Perhepurret: Oceanis 30.1

Kaikista kategorioista tämä osoittautui helpoimmaksi. Beneteaun uusi, aloituskoon matkapursi vakuutti jo olemassa olollaan, sillä suurveistämöiden panostuksia tähän kokoluokkaan ei näe turhan usein.

Esittelyssämme (VENE 1/2020) todettiin, että sisätilat riittävän nykyaikaisen tason asumiseen ja varustetaso antaa jo vakiona kohtuullista mukavuutta. Neljä viihtyy pitkään, eikä kahta lisävierasta tarvitse heti viikonlopun jälkeen patistaa matkoihinsa.

Oceanis 30.1 purjehtii sekä hallitusti että liukkaasti. Kumpaa haluaa painottaa, riippuu köli- ja rikivaihtoehtojen valinnasta. Jälkimmäisen voi vaihtaa käytettyynkiin veneeseen, joten ikänsä varrella käyttöalue kasvaa aloittelijoista edistyneisiin kisaajiin. Yleispätevä ja monipuolinen Oceanis 30.1 on turvallinen veikkaus lähivuosien myyntimenestykseksi.

Urheilulliset purret: X 40

Luokasta tuli tiukka taisto sen englanninkielisen nimen ”Performance Cruiser” sisältämien painotusten välillä: kumpi on tärkeämpää, suorituskyky vai matkamukavuus?

Huomattava on, etteivät kategorian veneet ole kummastakaan tinkineet, vaan lähinnä korostaneet toista enemmän.

Voittajaksi nostettiin lopulta tanskalainen X 4⁰, jonka koepurjehduksen julkaisimme jo elokuussa (Vene 8/2019). Pienin ”puhdas X” -sarjan veneistä on kiehtovan nopea ja monipuolisesti trimmattavissa, kun miehistö on siihen halukas ja aktiivinen. Silti vaivaton ja turvallinen matkapurjehdus sujuu helposti, kun on sellaisen vuoro. Viihtyisyyden viimeistelee premium-tasoisesti toteutettu, hillityn moderni sisustus.

Suomalaisittain miellyttävää on se, että uusin X on samalla mallistonsa pienin pursi. Ei pelkästään siksi, että sen hinta on silloin houkuttavin, vaan myös siksi, että se taipuu ketterimmin meidän saaristoomme ja mataliin vierassatamiin.

Luksuspurret: Amel 60

Amel sai tittelin kaksi vuotta sitten 50-jalkaisella purrellaan ja nyt voiton napanneessa 60-jalkaisessa menestyksen resepti on hyvin pitkälle sama. Ulkoa katsoen pursi on erittäin vankka avomeripursi, joka näyttää tarjoavan miehistölleen hyvän suojan suuren ohjaamokatteen alla; ja juuri sitä Amel on myös todellisuudessa.

Kaikki veneen purjeiden, ohjauksen ja teknisen valvonnan laitteet on keskitetty melkein lentokonemaiseen hallintapaneeliin ohjaamon etuosaan. Vinssit, rullapurjeet ja muu toimii niin pitkälti sähköisesti, ettei kipparin juuri tarvitse miehistöään manöövereillä vaivata.

Viihtyisyyden takaavat korkealaatuiset materiaalit ja viimeistely, aistillisuutta ja käytännöllisyyttä yhdistävästi viimeisteltynä. Sisätilat soljuvat suuresta salongista monipuoliseen pentteriin ja ylellisesti varustettuihin kajuuttoihin. Laatu ulottuu pintaa syvemmälle, rakenteiden jykevyys pitää mielenrauhan hyvänä kaikilla valtamerillä.

Kilpapurret: Dehler 30 OD

Kategoria luotiin tälle vuodelle erikseen, koska siihen sopivia pursia oli tarjolla poikkeuksellisen paljon. Valinta osoittautui juuri niin visaiseksi, kuin pelättiin, vaikka viidestä ehdokkaasta kaksi peruutti viime hetkellä osallistumisensa. Jäljelle jääneet kolme venettä olivat kaikki loistavia omilla, hivenen erilaisilla painotuksillaan.

Voittajaksi nousi Dehler 30 OD yhdistelmällä kiistämätöntä innovatiivisuutta sekä laajaa purjehtijajoukkoa tavoittavaa käytännöllisyyttä. Riki on erittäin tehokkaasti säädettävä ja purjevarustus monipuolinen. Avotilan ergonomiassa suuri haaste on ollut säätöjen sijoittelu niin, että vene on myös yksin purjehdittavissa täydellä teholla. Harvoin nähtyä tekniikkaa kokoluokassa ovat mm. vesiballastitankit.

Päältä katsoen ja purjehdustuntumaltaan lähes puhtaalla raaserilla voi silti retkeillä. Peräti kuudesta makuupaikasta kaksi on suljettavassa peräkajuutassa, wc on oven takana ja pentteri riittää perustason ruoanlaittoon.

Innovaatiopalkinto: Club Swan 36

Vain harvoin myönnettävän erikoispalkinnon sai selkeästi radikaalein kilpapursista – ja ihan koko joukostakin – Club Swan 36. Tämä koskee sekä käyttötarkoitusta että veneen rakennetta ja toteutusta.

Puhtaasti omien fleettiensä kesken kilpailevat joukkueet tulevat kokemaan ainutlaatuista purjehdusta, niin voimakkaasti pikku-Swanin foilien käyttö ja ultramoderni runkomalli vaikuttavat sekä tuntumaan että veneen käyttäytymiseen.

Veneelle luodaan ensi kaudesta alkaen oma kilpasarjansa Välimerelle, ja omistajaveneiden lisäksi menestystä niissä voivat tavoitella eri seurojen ja satamien fleettien veneillä harjoittelevat joukkueet.

 

Lue myös nämä

X