Tilaa
Volvo Ocean Race 2017-18

VOR: Yllätysvoittaja

Espanjalainen MAPFRE vei kahdeksannen osuuden voiton. Xabi Fernandezin miehistö ohitti hollantilaisen Brunelin 500 metriä ennen maalilinjaa.

08.05.2018

KirjoittajaKari Wilén

MAPREn kilpailu sujui nihkeästi kahdeksannella osuudella ensimmäiset kaksi viikkoa, mutta USA:n itärannikolle saavuttaessa alkoi tapahtua.

Vielä maanantaina espanjalaisvene oli viidentenä, mutta heikkenevässä tuulessa koko laivue oli painumassa kasaan, eräänlaiseen uusintastarttiin. Oltiin Newport Rhode Islandin edustalla, johon järjestäjät olivat merkinneet varsin suuren kielletyn alueen. Esimerkiksi Scallywag, joka pahimmillaan oli ollut 235 meripeninkulmaa johtovenettä Brunelia jäljessä, oli nyt vain 30 meripeninkulmaa jäljessä.

Koko matka Karibian saarten koillispuolella oli tuullut reippaasti ja sivumyötäisessä nopeudet nousivat 25 solmun paikkeille.

Brunel oli tukevassa johdossa ja seuraavina purjehtivat Dongfeng ja Vestas. Sunnuntaina kaikki jiippasivat paapuurin halssille ja tuulta oli vielä lähemmäs 15 m/s.

Maanantaina tuuli loppui rintaman ylityksen jälkeen kuin seinään. Tuulen voimakkuus putosi hetkessä 3-4 m/s ja heikossa koillistuulessa yritettiin edetä kohti maalia.

Brunel oli lännempänä kuin pahimmat kilpailijansa Dongfeng ja MAPFRE, ja joutui ennen kieltoalueen itäkulmaa Dongfengin ohittamaksi. Sen jälkeen alkoikin kiivas jiippikilpailu lähes olemattomassa tuulessa ja Brunel siirtyi jälleen johtoon. Dongfeng jäi satamalahden suulla pyörimään, ilmeisesti täydelliseen pläkään. Vestas pääsi jollain ilveellä kiinalaisveneen ohi ja näin häämöttävä voitto vaihtui neljänteen sijaan.

Tässä vaiheessa Dee Caffarin kipparoima Turn theTide on Plastic, joka koko osuuden aikana oli hätyytellyt kärkisijoja ja johtanutkin pitkään, parkkeerasi niin ikään pläkään ja hollantilainen AkzoNobel pujahti ohi.

Viimeisenä maaliin tullut Scallywag hävisi voittajalle 5 600 meripeninkulman purjehduksen jälkeen noin kolme tuntia.

Osuutta pitkään johtaneen Bouwe Bekkingin kipparoiman Brunelin kohtalo oli karu. Vielä viimeisellä kääntömerkillä satamassa hollantilaisvene oli kärjessä, mutta sumun keskellä MAPFRE sai pienen tuulenvireen ja lipui maaliin minuuttia aikaisemmin.

Vestas tuli maaliin kolmantena noin 13 minuutin päästä ja Dongfeng 26 minuuttia myöhemmin

Lue myös nämä

X