Tilaa
Volvo Ocean Race 2017-18

VOR: Pohjoiselle pallonpuoliskolle

Volvo Ocean Racen kahdeksas osuus ammuttiin sunnuntaina liikkeelle Brasilian Itajaísta. Kaikki seitsemän venettä ilmestyi starttilinjalle.

23.04.2018

KirjoittajaKari Wilén

Scallywagin pikahuolto onnistui Boatyard-miehistöltä ja vene laskettiin lauantaina veteen 36 tunnin työrupeaman jälkeen. Ratakisaan David Wittin miehistö ei ehtinyt mukaan, mutta kahdeksannen osuuden alku näyttää lupaavalta. Kaikki näyttää olevan kunnossa ja juuri nyt Scallywag on hienoisessa johdossa, koska purjehtii veneistä pohjoisimpana, lähimpänä lyhyintä reittiä Newportiin USA:n itärannikolla.

Ei suuria muutoksia

Miehistöluetteloihin ei tälle osuudelle tullut suuria muutoksia.

MAPFREn kokenut australialaisgasti Sophie Ciszek joutui jäämään pois, koska potee vieläkin kyynärpäätään, jonka jo aikaisemmin loukkasi. Hänen tilalleen ei otettu mukaan varagastia.

Vestasissa tanskalainen Jena Mai Hansen palasi kannelle ja korvaa britti Hannah Diamondin.

Scallywagin miehistöön liittyivät Luke Parkinson ja Peter Cumming ja kokenut Tom Braidwood jäi rannalle.

Suurimmat muutokset tapahtuivat Turn the Tide on Plasticin nuoressa miehistössä, jossa vaihtui kolme gastia. Työvahvuuteen liittyivät taas ruotsalainen Martin Strömberg ja Laser Radial -taituri Annalise Murphy Irlannista.

Brunelin miehistöön vaihdettiin jo kaksi aikaisempaa osuutta purjehtinut belgialainen Louis Balcaen.

Unelmalähtö

Startti tapahtui hyvässä noin 6 m/s koillistuulessa ja jo ratakisan voittanut MAPFRE otti unelmalähdön alalipulta ja painui radan vasemmalta puolelta johtoon. Perämiesässä Peter Burling otti Brunelin ratissa huonon startin ja lähti muiden veneiden perän takaa radan oikealle sivustalle. Sieltä hän löysi kuitenkin hyvän väreen ja kiersi ylämerkin pääjoukon kanssa.

Kahdeksannen osuuden kääntömerkki oli lähellä aallonmurtajaa, josta tuhatpäinen yleisö saattoi seurata miehistöjen työskentelyä. © Jen Edney/Volvo Ocean Race

Hyvä avotuuliosuus nosti Brunelin välillä toiseksi mutta valtamerelle lähdettiin MAPFREn, Dongfengin ja Brunelin vetäessä joukkoa.

Vestas näytti taas hitaalta mutta Dee Caffari Turn the Tide on Plasticin peräsimessä aloitti tämän osuuden rivakasti.

Vajaan vuorokauden matkanteon jälkeen veneiden keulat osoittavat vielä itään. Mutta heti kun koillistuuli kääntyy enemmän itään, on odotettavissa vastakäännöksiä, jonka jälkeen veneet suuntaavat styyrpuurin halsseilla kohti pohjoista.

(katso tilanne)

Lue myös nämä

X