Tilaa
Volvo Ocean Race 2017-18

VOR: Mikromuovia jopa Point Nemon kohdalla

VOR-veneet Turn the Tide on Plastic ja AkzoNobel keräsivät näytteitä maailmanympärikisan reitin varrelta ja niistä on selvinnyt, että mikromuovia on joka puolella valtameriä.

18.05.2018

KirjoittajaKari Wilén

Myös muut veneet keräävät VOR-kisan kestävyysohjelmaa varten erilaista dataa valtameristä. Sitä rahoittaa Volvo Cars, joka sijoitti ohjelmaan 100 miljoonaa euroa kisan aikana myytyjen ensimmäisten kolmen tuhannen Volvo V90 Cross Country Volvo Ocean Race -auton tuotosta.

Tiedeohjelmaa tukee tietysti muun muassa Mirpuri Foundation, joka sponsoroi Dee Caffarin miehistöä maailmanympärikisassa.

Huolestuttavaa on Kielin tutkimuskeskuksen tohtori Sören Gutekunstin mukaan se, että mikromuoveja löytyi seitsemännellä osuudella myös maailman merien kaukaisimmasta kolkasta lähellä Point Nemoa. Tässä kohdassa noin Uuden-Seelannin ja Chilen puolivälissä kansainvälinen avaruusasema on yleensä lähempänä veneitä kuin mikään manner.

Point Nemon kohdalla mikromuovia oli 9–26 hiukkasta kuutiossa merivettä. Kap Hornin lähistöllä niitä oli kuutiossa vettä jo 57 ja suurimmat hiukkaspitoisuudet on tähän mennessä mitattu Etelä-Kiinan merellä Taiwanin itäpuolella, 357 hiukkasta kuutiossa merivettä.

Entä tulevaisuus?

Newportista ei ole kuulunut mitään VOR-kisan tulevaisuudesta ja jonkinlaista tietoa odottaa myös North Sailsin presidentti Ken Read, joka kahdesti on osallistunut VOR-kisaan Puma-veneillään.

North Sails toimittaa kaikki purjeet veneisiin ja Readin mukaan ne ovat kestäneet kovaa käsittelyä ihmeteltävän hyvin. Suurin purjerikko tapahtui MAPFRE-veneessä ennen Kap Hornin kiertoa, kun isopurje halkesi kahtia, mutta se johtui mastokiskon hajoamisesta.

Ken Read pahoittelee John Fisherin menetystä ja pohtii, miten Scallywagin miehistö selvisi siitä kokemuksesta. Dongfengin tasaista suoritusta hän kehuu.

Hollantilaiset Brunel ja AkzoNobel järjestävät kilpailun päätesatamassa Haagissa pienimuotoisen, keskinäisen matchracing-tapahtuman kesäkuun 27. päivänä. Siinä perämiehet Peter Burling ja Niolai Sehested saavat ottaa mittaa toisistaan.

Newportin ratakisa purjehditaan huomenillalla lauantaina ja yhdeksännen osuuden startti on sunnuntai iltana. Molempia voi seurata verkossa suorana osoitteessa volvooceanrace.com

Lue myös nämä

X