Tilaa
Volvo Ocean Race 2017-18

VOR: MAPFRE nousi ratakisatulosten johtoon

Espanjalainen MAPFRE otti toisen peräkkäisen ratakisavoittonsa ja nousi samalla tämän osion johtoon.

03.02.2018

KirjoittajaKari Wilén

Ratakilpailu Guangzhoun edustalla, oikeastaan merelle johtavalla joella, oli yhtä väritön kuin vastaavat koitokset Hongkongissa. Varsin kevyttä ja vaihtelevaa tuulta, vähän virtaa ja lyhyt banaanirata. Kaiken kukkuraksi elävää kuvaa Kiinasta saatiin yhdeksän tuntia sen jälkeen kuin kilpailu oli startannut.

Startissa nähtiin dramatiikkaa, sillä sekä Dongfeng että Scallywag varastivat ja kutsuttiin takaisin. Scallywagin kippari David Witt selvitti tilanteen sujuvasti, mutta Dongfengin Charles Caudrelier kiersi liian läheltä alamerkkiä, jonka seurauksena poijun ankkuriköysi juuttui veneen syvään köliin. Muut veneet olivat jo melkein luovimerkillä ennen kuin kiinalaisvene pääsi liikkeelle, ja sen peli oli sillä selvä.

MAPRE otti hyvän startin kuten myös Brunel, jonka peräsimeen America’s Cup –voittaja Peter Burling oli palannut. Brunel pääsi heti heittämään paapuurin halsseille ja vapaaseen tuuleen. Espanjalaisvene ei odotellut muita, vaan tuli vahvasti johdossa luovimerkille radan vasemmalta puolelta, kun taas Brunel menetti asemiaan keskellä rataa.

Tämän jälkeen Brunel ja AkzoNobel kisasivat tiiviisti keskenään. Kolmannella luoviosuudella Bouwe Bekkingin kipparoima Brunel ohitti Simeon Tienpontin AkzoNobelin lopullisesti ja tuli maaliin toisena.

Katso video

Ratakisojen tulostaulukossa MAPFRE johtaa 32 pisteellä, Dongfeng on toisena 27 pisteellä ja Team Brunel kolmantena 23 pisteellä.

 

Seuraavalle valtameriosuudelle lähdetään Hongkongista keskiviikkona 7. helmikuuta paikallista aikaa klo 13 eli klo 7 Suomen aikaa.

Lue myös nämä

X