Tilaa
Volvo Ocean Race 2017-18

VOR: Kotivesille

VOR-veneet ovat kiertäneet Kap Hornin ja enää yksi valtameri erottaa miehistöt kotivesistään. Scallywagin onnettomuudesta on saatu lisätietoja.

30.03.2018

KirjoittajaKari Wilén

Kap Hornin kierto koetaan maailmanympärikilpailijoiden keskuudessa yleensä suurena helpotuksena. Päästään Eteläisen valtameren myrskyävästä otteesta ja eurooppalaisten purjehtijoiden kotisatama tuntuu taas läheiseltä. Näkyy melkein tähystämällä, tai ainakin plotterista.

Scallywagin mies yli laidan -tragediasta on tihkunut joitakin yksityiskohtia, miehistön kertomana.

Olosuhteet olivat karut, tuulta 35-45 solmua ja 4-5 metrin aallokko. 15 minuuttia ennen auringon nousua Scallywag purjehti yksi reivi isossa ja keulassa J2-fokka.

Vene surffasi alas suurta aaltoa, kun se joutui vahinkojiippiin. John Fisher oli avotilassa ja oli siirtymässä eteenpäin selvittääkseen genaakkerin jalusta, ja siksi hän oli irrottanut turvaköytensä.

Isopurje pyyhkäisi jiipissä avotilan yli ja sen jalus osuin Fisheriin paiskaten hänet mereen. Miehistön mielestä hän oli tiedoton ennen kuin joutui veden varaan.

Merkkipoiju ja pelastusrengas heitettiin veteen, mutta kesti aikansa ennen kuin vene saatiin hallintaan, moottori käyntiin ja kurssi kohti onnettomuuspaikkaa.

Useita tunteja kestäneen pelastusoperaation aikana ei Fisheristä sen paremmin kuin pelastuspoijusta saatu näköhavaintoa.

VO65-vene kulkee avotuulessa kovaa, joten vene ehti varmasti hetkessä suhteellisen kauas onnettomuuspaikasta. Eikä näillä veneillä tässä kelissä kovin kovaa pääse moottorin avulla suoraan vastatuuleen ja -aallokkoon.

Brunel kiersi Kap Hornin ensimmäisenä kokeneen kipparinsa Bouwe Bekkingin johdolla.

”Miehistö on hyvin, hyvin, hyvin väsynyt, eikä juhlintaan ole suurta mielenkiintoa, kun Johnin kohtalo pyörii mielessä harva se tunti”, Bekking totesi torstaina. Brunel sai kuitenkin ensimmäisenä  Hornin ympäri purjehtineena veneenä yhden lisäpisteen tulostaulukkoonsa.

Kakkosena niemen – tai oikeastaan saaren – kiersi Vestas, joka oli noin 35 meripeninkulmaa Brunelia jäljessä.

Seuraavaksi ”rundasivat” Dongfeng ja MAPFRE, joka kuitenkin oli vaikeuksissa ja pysähtyi saariston suojaan korjaamaan maston isopurjekiskoa. Kisko on liimattu mastoon ja se alkoi irrota viisi päivää sitten. Espanjalaisveneen kippari Xabi Fernandez on päättänyt keskeyttää kilpailemisen toistaiseksi ja saa korjausapua kolmelta paikalle lennätetyltä huoltomieheltä. Keskeytyksen on sääntöjen mukaan kestettävä 12 tuntia ja kisaamista on jatkettava siitä, mistä se lopetettiin.

AkzoNobel ja Turn the Tide on Plastic kiersivät Hornin lähes samanaikaisesti, ero oli vaivaiset seitsemän minuuttia.

Turn the Tide on Plastic oli Kap Hornilla 4,5 tuntia Brunelin jälkeen. Kokemattomassa miehistössä kuusi henkeä on ensikertalaisia Eteläisellä valtamerellä ja myös Kap Hornilla. © Sam Greenfield/Volvo Ocean Rac

Brunel ja muutkin VOR-veneet suuntasivat pohjoistuulessa Isla de los Estadosin itäpuolelta, eikä lyhintä reittiä Le Mairen salmen kautta Etelä-Atlantille. Edessä on korkeapaine, joka Brunelin kipparin Bouwe Bekkingin mukaan voi aiheuttaa ”uusintastartin”, kun veneet kevenevässä tuulessa kerääntyvät taas yhteen nippuun.

(katso tilanne)

 

Lue myös nämä

X