Tilaa
Kilpailut

VOR: Kahdeksannen osuuden voittaja arvottu

22.04.2018

KirjoittajaKiti Westerback

Volvo Ocean Racen pursien lähdettyä Brasilian rannoilta kohti Yhdysvaltojen Newportia arvasivat lukijamme kahdeksannen osuuden voittajan. Eniten ääniä keräsi MAPFRE. Se sitten osuuden voittikin.

(katso osuuden tilanne)

Äänestysaika päättyi sunnuntaina 6.5. klo 12, jonka jälkeen arvoimme kilpailuun osallistuneiden kesken Muston VOR-lippiksen (arvo 25 euroa). Onnettaren suosikki oli Simo Hämäläinen.

Aiempien arvontojen voittajat:
1. Joni Turunen
2. Harri Papinkivi
3. Anne Korkeakoski
4. Taina Kanerva
5.  Kristiina Ranta
6. Veikko J. Nironen
7. Rauno Pauni

 

KAIKKIEN OSUUKSIEN ARVAUKSET OIKEIN?

Kun jäljellä on kolme osuutta, vahvimmin VOR-oraakkelin tittelissä ovat nyt kuudella pisteellä nimimerkit hpp, LiirumLaarumMies ja S.H.

Viisi pistettä ovat keränneet tähän mennessä nimimerkit ET, Källi ja OceanRage. Neljä pistettä ovat saaneet kokoon nimimerkit Electrician, intsu, Kalle, Kere, Mana ja Meeri sekä Marianne Auvinen, Juhani Nironen, Riitta Pauni ja Markus Turunen.

Kolmannelta osuudelta Kapkaupungista Melbourneen saivat VOR-purret tuplapisteet, joten myönsimme ne myös äänestäjillemme. Viidenneltä osuudelta kaikki kisaamme osallistuneet saivat yhden pisteen, kuten Hongkongista manner-Kiinaan purjehtineet VOR-purretkin. Tuplapisteitä jaettiin seitsemänneltä osuudelta Uuden-Seelannin Aucklandista Brasilian Itajaíhin ja niitä on tiedossa vielä yhdeksänneltä osuudelta USA:n Newportista yli Pohjoisen Atlantin Walesin Cardiffiin.

Huom. Jos äänestäjä on lähettänyt useamman arvauksen, vain hänen ensimmäinen arvauksensa pääsee mukaan oraakkelikisaan. Kaikki arvaukset ovat mukana osuuksien lippispalkintojen arvonnassa.

Lue myös nämä

X