Tilaa
Kilpailut

VOR: Seitsemännen osuuden voittaja arvottu

05.04.2018

KirjoittajaKiti Westerback

Ensimmäisenä Volvo Ocean Racen seitsemännen osuuden maaliin saapui Brunel, jonka voittoon uskoi 38 prosenttia kisamme äänestäjistä. Äänet keskittyivät tällä osuudella kolmelle veneelle. Kisaa johti äänestyksen alusta loppuun MAPFRE, joka kuitenkin on yhä matkalla kohti Itajaita. Keskeyttämään joutunut Scallywag keräsi kisan alussa runsaasti ääniä.

Äänestysaika päättyi tiistaina 3.4. klo 12, jonka jälkeen arvoimme kilpailuun osallistuneiden kesken Muston VOR-lippiksen (arvo 25 euroa). Onnettaren suosikki oli Rauno Pauni.

Äänestystilanne 3.4. klo 12

Aiempien osuuksien voittajat:
1. Joni Turunen
2. Harri Papinkivi
3. Anne Korkeakoski
4. Taina Kanerva
5.  Kristiina Ranta
6. Veikko J. Nironen

 

KAIKKIEN OSUUKSIEN ARVAUKSET OIKEIN?

Vahvimmin VOR-oraakkelin tittelissä on yhä edelleen kiinni kuudella pisteellä nimimerkki LiirumLaarumMies arvattuaan kolmen osuuden ja Kiinan In-Port Racen voittajat oikein. Viisi pistettä ovat keränneet tähän mennessä nimimerkit ET, hpp, Källi, OceanRage ja S.H. 

Koska jäljellä on neljä osuutta, joista on oikein arvanneille jaossa viisi pistettä, on arvauskilpailussa yhä kaikki mahdollista.

Huom. Jos äänestäjä on lähettänyt useamman arvauksen, vain hänen ensimmäinen arvauksensa pääsee mukaan oraakkelikisaan. Kaikki arvaukset ovat mukana osuuksien lippispalkintojen arvonnassa.

Kolmannelta osuudelta Kapkaupungista Melbourneen saivat VOR-purret tuplapisteet, joten myönsimme ne myös äänestäjillemme. Tuplapisteitä jaettiin seitsemänneltä osuudelta Uuden-Seelannin Aucklandista Brasilian Itajaíhin sekä niitä on tiedossa vielä osuudelta USA:n Newportista yli Pohjoisen Atlantin Walesin Cardiffiin. Viidenneltä osuudelta kaikki kisaamme osallistuneet saivat yhden pisteen, kuten Hongkongista manner-Kiinaan purjehtineet VOR-purretkin.

Kahdeksas osuus ja seuraava kisa alkavat sunnuntaina 22.4.

 

Lue myös nämä

X