Tilaa
Volvo Ocean Race 2017-18

VOR: Ennätysvauhtia

VOR-veneet ovat sivuuttaneet yhdeksännen osuuden puolivälin. Vauhti kiihtyy matalapaineiden seuratessa toisiaan.

25.05.2018

KirjoittajaKari Wilén

Osuuden alku oli sitkeä ja sumuinen ja noin vuorokauden purjehduksen jälkeen laivue jakaantui kahtia, kun Turn the Tide on Plastic, MAPFRE ja Dongfeng jiippasivat pohjoisemmalle reitille muiden jatkaessa Brunelin johdolla matalapainerintamassa kohti Keski-Atlanttia.

Ryhmien ero kasvoi pohjois-eteläsuunnassa varsin suureksi, noin 200 meripeninkulmaan, ennen kuin eteläinen ryhmä käänsi keulat kohti koillista.

Kun saavuttiin New Foundlandin länsipuolelle, järjestäjien jäävuorivaaran takia asettaman kielletyn alueen eteläreunaan pääsi paremmassa tuulessa pari päivää purjehtinut Brunelin, Vestasin ja AkzoNobelin muodostama eteläinen ryhmä. Se pääsi laskemaan matalapaineen kovassa pohjoisen ryhmän edelle.

Scallywag purjehti, kuten monesti aikaisemmin, omaperäisempää reittiä näiden ryhmien välillä ja pysytteli koko ajan viimeisenä.

Torstaina laivueen luoteispuolella oli syvä matalapaine, joka nosti lounaistuulen lähes 15 m/s nopeuteen. Samalla kävi selväksi, että nyt VOR-miehistöille avautuisi paikka uusien vuorokausiennätysten tehtailuun.

VO65-veneiden vuorokausiennätys oli 550,82 mpk, jonka noteerauksen teki Ian Walkerin Abu Dhabi VOR-kilpailussa 2014–15 vähän ennen Kap Hornia.

Ennätystehtailun aloitti nyt Bouwe Bekkingin kipparoima Brunel, joka torstai iltapäivänä purjehti 560,06 mpk. AkzoNobel oli tässä vaiheessa vain 6 meripeninkulmaa perässä ja Simeon Tienpontin miehistö painoi kaasua ja meni ohi. Samalla se löi Brunelin ennätyksen ja paras vuorokausinoteeraus on nyt 588,10 mpk.

Myös muut veneet kulkivat kovaa ja itse asiassa seitsemästä purresta viisi on nyt lyönyt Ian Walkerin vanhan ennätyksen.

Vaikuttaisi kuitenkin, että edessä on vahva korkeapaineen selänne, joten ”uusintastartti” on mahdollinen ennen kuin veneet saapuvat Cardiffiin.

(katso osuuden tilanne)

Lue myös nämä

X