Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Jutut

Vielä kerran Vene 20 Båt: Täältä löydät kaikki Vene-lehden netissä julkaistut messujutut

Kaikki Venelehti.fi:ssä julkaistut messujutut löydät täältä. Kiitos osastolla vierailleille ja nähdään näissä messumerkeissä jälleen ensi vuonna.

17.02.2020

KirjoittajaJukka Hiiro

Vene 20 Båt -messut Helsingin Messukeskuksessa päättyivät sunnuntaina. Jälleen kerran uutuuksia ja meininkiä riitti yhdeksän päivän aikana niin kokeneemmille kippareille, aloittelijoille kuin myös perheen pienimmille.

Sen oli huomannut yleisökin, sillä messujen kävijämäärä kasvoi 8,7 prosenttia, mikä on suurin kasvuprosentti kahdeksaantoista vuoteen venemessujen historiassa. Kaikkiaan Vene 20 Båt -messuilla vieraili Messukeskuksen mukaan tänä vuonna lähes 70 900 veneilystä kiinnostunutta.

Yllä olevalla videolla näytteilleasettajat soittavat sumutorvia, kun messut kuulutetaan päättyneiksi. Vuosia jatkunut perinne ei välttämättä ole tuttu, jos ei ole sattunut messuilla olemaan viimeisenä sunnuntaina juuri sulkemisaikaan.

Vene-lehti raportoi verkossa messu-uutuuksista ja -uutisista kymmenien juttujen ja videopoimintojen verran. Kipparin ja Veneen yhteisellä messuosastolla järjestettiin läpi messujen myös paalusolmukilpailu. Kipparin, Veneen, Erän Ja Metsästys ja Kalastus -lehden säävisa- ja hauen paino -arvonnassa oli myös mahdollisuus voittaa sähköpyörä. Molempien kilpailujen voittajat julkistamme lähiaikoina.

Kaikki messuihin liittyvät julkaistut jutut löydät alta vanhimmasta tuoreimpaan.

Tule tapaamaan Vene-lehden toimitusta messuilla

Tässä ohjeet, ajat, hinnat ja osoite tämän vuoden venemessuille

Uusi XO 260 on aiempia leveämpi

Testaa oletko konkari vai noviisi ja voita sähköpyörä

Stefan Lindfors esittelee – Tällainen on uusi Trollfisk-vene

Tule testaamaan paalusolmuntekotaitosi!

Gullkronan uudelleen avaaminen palkittiin vuoden veneilytekona

Tule osallistumaan messuille säävisaan

Zer°emission TP52 – Yksi suurimmista venemessuilla esitellyistä purjeveneistä

Tuore uutuus Fairlinelta – Targa 45 Open

Nyt löytyi todellinen solmuvelho Veneen ja Kipparin osastolla

Uusi XO DFNDR 250 on edeltäjäänsä halvempi ja kevyempi, muttei heikompi

Alukin CW 750 – Keulaportillinen uutuus

”Messujen vene” -finalistit valittu

Itämeri kirkkaaksi vettä juomalla

Osallistuitko jo Veneen ja Kipparin säävisaan messuilla? – Tarkista oikeat vastaukset

Hanse 348 – Helposti käsiteltävä

Meripelastusseuralta ilmainen verkkokoulutusohjelma veneilijöille

Messujen avovene on AMT 165 BR

Messujen matkavene on Beneteau Swift Trawler 30

Messujen retki- ja yhteysvene on TG 7.9 KingCruiser

Yamarinin mallistouudistuksen uusin tulokas on Yamarin 60 DC

Aurinkokennoinen sähkökatamaraani on Suomen oloissa uusi ilmestys

Solmukisa kovenee – mikä on sinun tyylisi tehdä paalusolmu?

Pikatärpit purjehtijalle

Purjeveneiden osuus on venerekisteröinneissä nousussa

Mahonkinen Vator-klassikko pelastettiin metsästä ja entisöitiin upeasti

Fasterin uudet 570-mallit myös esillä messuilla

Puuveneosasto ei ole pelkkä museo

Pelasta Itämeri -palkinto levää hyödyntävälle Origin by oceanille

50 vuotta näyttelyhalleissa: ”Ihmisten kanssa on mukava jutella ja kuunnella kokemuksia”

Poker Run Hanko ja yksi Suomen nopeimmista Offshore-veneistä myös esillä

Merivartiostolla oli hydrokoptereita aina vuosituhannen vaihteeseen asti

Jari Rannisto kertoo videolla ne ”varmat” jigivinkit

Miltä kuulostaisi vesillä ajettava tai kelkan perässä vedettävä iglukota?

Nord Star 31+ Patrol on päivitetty uutuus

Yamaha juhlii 65 vuotta – ensimmäisestä perämoottorista tosin vasta 60 vuotta

Beneteau Flyer 10 – Flyer-malliston lippulaiva

Candela Seven – ”lentävärunkoinen” tuulilasivene

 

 

X