Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n katsastussääntöjen mukaan veneessä täytyy olla kiinteästi asennetut tikkaat, jotka veteen pudonnut saa vedettyä alas ja joilla hän pystyy nousemaan veneeseen. Tikkaiden täytyy ulottua vähintään 0,3 metriä veden alle.
Testasimme Ocean Safetyn Kim-narutikkaat, joiden pituus riittää isoonkin veneeseen. Tässä tikastyypissä on vierekkäiset astinkolot oikealle ja vasemmalle jalalle. Astimien alaosan muovituubit jäykistävät askelmia ja helpottavat tikkaiden painumista veden alle.
Tikkaat on pakattu tarranauhalla suljettavaan PVC-laukkuun, joka kiinnitetään veneeseen kolmella pikalukolla varustetulla, säädettävällä nauhalla. Kim-tikkaat oli helppo asentaa ja pakata takaisin laukkuun. Jos tikkaat ovat korkealla, niihin täytyy sitoa riittävän pitkä naru, jolla tikkaat saa pudotettua veteen.
Tikkaita testasi ensin kaksi naista ja miestä sekä laiturissa että avovesillä. Vaatetuksena oli uimapuku, purjehdusasu tai kuivapuku. Kiinnitimme tikkaat eri kohtiin kylkeä ja perää. Testiveneen laidan korkeus veden pinnasta oli vanttien kohdalta 1,25 metriä ja perästä 1,15 metriä. Kaidevaijeri lisäsi korkeutta 0,6 metriä.
Tyynessä tikkaat oli helppo vetää veteen. Mutta avovesillä tilanne muuttui. Kun tuuli ja aallot keikuttivat ja kuljettivat venettä, oli vaikea päästä turvallisesti niin lähelle veteen pudonnutta, että hän pystyi pudottamaan tikkaat ja sai niistä kiinni. Tuuli kiusasi kuljettaen venettä nopeasti joko pudonnutta kohti tai kauemmas hänestä. Kun tuuli veneen perästä tai keulasta, liikkuva vene veti tikkaat vinoon kiivetessä.
Nouseminen korkeaan veneeseen, jonka sileästä kyljestä tai perästä ei saa tukea, oli haasteellista kaikissa olosuhteissa etenkin ensimmäisillä kerroilla. Kun kiipesimme kyljestä, tikkaat painuivat kylkeä pitkin veneen alle. Ponnistaminen sekä käsillä että jaloilla vetelistä tikkaista oli hankalaa, joskin se helpottui harjoittelun jälkeen. Askelmat oli vaikea löytää veden alla ja käsivoimia tarvittiin yllättävän paljon. Yhdellä testaajalla polvi osui ylempään tikasaukkoon ja meinasi jumittua siihen. Kipuaminen helpottui, kun pääsi riittävän korkealle, sai otteen tukevista kaideputkista ja jalan veneen laidalle.
Veneen pystystä perästä kiipeäminen oli aluksi helpompaa kuin kyljestä. Mutta ylempänä tikkaat painuivat sivulle, ulospäin veneestä, sisempi jalka ei löytänyt omaa koloansa ja sujahti lopulta samaan aukkoon ulomman jalan kanssa. Bruce-peräankkurin sakarasta sai tukevan otteen, mutta se oli myös vaarallinen este.
Pääsimme kaikissa testitilanteissa kannelle. Ylös pääsyä helpottaa, jos kannella on auttaja, vene on matala tai veneen kyljestä tai perästä saa ponnistusapua esimerkiksi uimatasosta.
Kiipeämistä vaikeuttaa kova merenkäynti, raskaat veneilyvaatteet, hätääntyminen ja väsyminen. Avovesillä tikkaita testanneen mielestä viimeisillä voimilla Kim-tikkaita pitkin ei pysty kiipeämään veneeseen.
Hätätikkaiden käyttöä kannattaa harjoitella, sillä kiipeäminen on raskasta.
Pohdimme myös, pitääkö säilytyslaukun tarranauhakiinnitys likaantuessaan ja säilyttävätkö laukun kiinnityslukot ja tikkaat kestävyytensä, kun ne ovat olleet alttiina merivedelle ja auringolle muutaman vuoden. Tuote kannattaa siis testata itse säännöllisesti joka vuosi.
Koska veneet ovat mitoiltaan, malleiltaan ja lisävarusteiltaan erilaisia, paras ja esteetön paikka tikkaille löytyy kokeilemalla. Jämäköitä ja kiipeäjän painon kestäviä kiinnityspaikkoja ovat teräskaide ja varvaslista.
Aallokossa vene keikkuu vähiten keskellä venettä, mutta kaikissa veneissä ei ole kiinnittämiseen tarvittavaa reiällistä varvaslistaa. Jos tikkaat kiinnittää kaidevaijereihin, kaidetolpat voivat vääntyä kiivetessä. Tärkeintä on harjoitella narutikkaiden ja muiden pelastusvälineiden käyttöä sekä veneen hallintaa ennen tositilannetta.
Pikatesti on julkaistu Vene-lehdessä 12/2020.
