Jutut

Veneruoka: Energiaa avomerelle – Neljä reseptiä vuorokauden reissulle

Vuorokausi merellä vaatii kunnon ateriat. Silloin jaksaa.

26.06.2019

KirjoittajaAnne ja Steffi Sjöholm

KuvaajaMaria Tiido, Steffi Sjöman

Kippari työntää päänsä oviaukosta sisään ja huikkaa aurinkoiset huomenet. Herään hitaasti meripunkassa venytellen. Kuulen veneen kylkeä  vasten roiskivan veden äänestä, että liikumme mukavaa vauhtia. Nousen ylös – tai paremminkin kiepsahdan alas – ja alan keittää aamupuuroa.

Puosulle puuroa

Helpoin tapa laittaa puuroa on kumota annospussillinen valmispuuroa lautaselle ja kaataa kuumaa vettä päälle. Valmispusseissa on useita makuja.

Kaikki eivät niistä kuitenkaan pidä, vaan haluavat perinteistä puuroa.

Puurohiutaleita kannattaa vaihdella: kaura, ruis, manna, neljän viljan…

Riisipuuro vie eniten valmistusaikaa, mutta valmistuu myös uunissa tai haudutusastiassa. Puuron sekaan voi lisätä maitoa, mehukeittoa, hilloa, marjoja, omenalohkoja, mysliä, pähkinöitä, siemeniä…

Lounasaikaan purjehdimme aika vinossa. Pentterin puoleinen kylki on ”ylämäessä”, joten liesikin on kiivennyt korkealle. Kippari muuttaa hetkeksi kurssia, jotta saan ruuan helpommin kiehumaan. Siinä ei mene pitkään, sillä ateriana on helppoakin helpompaa Kryssimössöä. Sipulin pilkoin valmiiksi jo ennen lähtöä, joten veistä ei tarvitse ottaa esiin.

Kryssimössö 4:lle

2 suurta sipulia
4 maustettua makkaraa
oliiviöljyä
2 tlk tomaattimurskaa
2 pussia valmispastaa
tomaattikastikkeessa
vettä
mustapippuria
valkosipulia
tuoreita yrttejä tai
esim. pizzamaustetta
(thai-chilikastiketta)

Pilko ennen lähtöä sipuli ja makkara. Säilö vaikkapa foliomytyssä jääkaapissa.

Ruskista sipuli ja makkara oliiviöljyssä. Lisää tomaattimurska, se korvaa osan pastan keitinvedestä.

Lisää tarvittava määrä vettä. Kuumenna. Sekoita pastapussit joukkoon. Mausta. Keitä kypsäksi.

Päälle voi ripotella parmesaaniraastetta.

Makkaran sijaan voi käyttää esim. tölkkilihapullia. Huomioi kastikkeen määrä, kun mittaat keitinvettä. Sipulin voi korvata sipulirouheella, joka lisätään lopussa.

Kun kattila porisee, kiipeän ovensuuhun istumaan. Ihailen maisemaa ja vedän meri-ilmaa sisääni. Tässä vaiheessa kesää meritauti ei enää iske helposti, mutta on turhaa ottaa riskiä. Aina välillä vilkaisen, että kattila porisee kiltisti.

Päivällisen syömme aika myöhään. Keitän sen yhdessä kattilassa, jotta tiskiä tulee mahdollisimman vähän. Koska meillä ei ole jääkaappia,  jambalayasta syntyy tänään ”pilssipurkkiversio”: korvaan makkaran ja broilerin tölkkilihapullilla, katkaravut saan säilykepurkista, samoin  tomaatit. Paprikat odottavat pilssin viileydessä valmiiksi pilkottuna. Sipulin sijaan lisään kuivattua sipulirouhetta, valkosipulin ja inkiväärin
saan pikkulusikalla lasipurkista. Riisikin on valittu niin, että se kypsyy nopeasti.

Jiippaajan jambalaya 4:lle

100g meetvurstia, pekonia tai maustettua makkaraa
1 punainen paprika
1 vihreä paprika
1 tölkki tai 4–5 tomaattia
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
(tai tahnaa)
1–3 cm tuoretta inkivääriä (tai tahnaa)
oliiviöljyä
300g broilerisuikaleita
mustapippuria
1–2 tl cayennepippuria
3 dl pitkäjyväistä riisiä
7 dl kanalientä (liemikuutiosta)
(suolaa)
180g katkarapuja
persiljaa

Paloittele makkara ja kasvikset. Raasta inkivääri. Jos kokkaa vauhdissa, tämä kannattaa tehdä ennen lähtöä.

Kuumenna öljy padassa, paista broilerisuikaleet.

Kun ne ovat kypsyneet jonkin aikaa, lisää sipuli ja makkarat. Lisää vielä loput kasvikset ja mausteet.

Huuhdo riisi ja kaada kanaliemen kanssa pataan. Sekoita ja anna kiehua hiljalleen kannen alla, kunnes riisi on kypsää.

Jos jambalaya uhkaa jäädä liian kosteaksi, keitä viimeiset minuutit ilman kantta.

Tarkista suola. Lisää katkaravut ja kuumenna. Ripottele päälle hienonnettua persiljaa.

Käytä mitä veneestä löytyy: esim. tölkkilihapullia tai soijasuikaleita (keitä ja marinoi ensin). Ratatouille-säilyke on hyvä paprikan korvike.

Kun herään yöllä vahtivuorooni, kippari on keittänyt termariin vettä valmiiksi. Siitä on helppoa tehdä teetä, kaakaota tai kahvia annospussista.  Vaikka ulkona ei kylmä olekaan, niin unien jälkeen kroppaa vähän puistattaa.

Ennen kuin kippari pääsee unten maille, teen meille nopeasti Koiravahdin pelastusta. Sitä mutustaessa on hyvä purjehtia kohti aamua.

Koiravahdin pelastus

2 vehnätortillaa / 1–2 hlö
margariinia tai sulatejuustoa
kinkku- ja/tai juustoviipaleita
ohuita tomaatinviipaleita

Voitele tortilla margariinilla.

Nosta kuumalle pannulle. Lado päälle kinkku-, juusto- ja tomaattiviipaleet.

Voitele toinen tortilla ja nosta päällimmäiseksi rasvapuoli tomaatteihin päin.

Paista molemmin puolin kauniin ruskeaksi, jolloin juustokin ehtii vähän sulaa.

Tarjoa lämpimänä. Leipä on helpoin syödä, kun sen leikkaa neljään osaan.

Osa kuvista ja resepteistä kirjasta: Sjöholm & Haikala, Merikokin messissä.

X