Tilaa
Jutut

Veneruoka: Björkö Pulled Pork

07.07.2019

Kirjoittajaja kuva Seilori

59°54,5’ P, 21°40,8’ I

Suotuisa länsituuli hellii venekuntaa. Rouva loikoilee avotilan penkillä onnellisen näköisenä sukkapuikot käsissään. On kuulemma meditatiivista tuo neulominen, joskin kipparin mielestä jatkuva kudinten kilinä ei kuulosta rauhoittavalta. Toisaalta, pitkillä purjehduksilla emännästä on lähtenyt paljon pahempaakin ääntä kuin tuo vieno kilkatus ja mukavalta lämmin neule tuntuu myös kipparin hartioilla koleilla keleillä.

Väylä vie venettä reipasta seitsemää solmua kohti Björkön saarta. Vähän arveluttaa rantautuminen Byvikenin ankkuripaikalle. Eräänkin reissun päätteeksi emäntä oli esitellyt itsensä kertomalla, että luonnonsatamissa hänen nimensä on ”Hyppää Perkele”. Kyllä oli kipparin mielestä vahvasti liioiteltu kommentti.

Nyt kaikki sujuu hyvin. Paatille löytyy kiinnityspaikka. Rouva vaihtaa vauhdissa villalangan 8-lyötyyn polyesteriin, laskeutuu rantakivelle ja kipaisee köyden kiinni. Kun paatti on passattu paikoilleen ja rouvalle tarjoiltu käteen lasi skumppaa, kapteeni katoaa kannen alle ja keittiöstä alkaa kuulua kolinaa.

Pirteänä ja hyvin ravittuna kippari päättää kaivaa varaston uumenista SUP-laudat esiin. Järvellä tunnelma on kuin trooppisessa laguunissa. Kapteeni pysähtyy ja kaivaa esiin pari tölkillistä pilssiviileää betonivettä. Siinä sitä istuskellaan varpaat lämpimässä järvessä ja siemaillaan yhdessä kylmää harmaata kuumassa auringossa.

Hyvä ruoka – parempi purjehdus, pohtii Seilori.

Björkö Pulled Pork

1 pkt puolivalmis Jensen Pulled Pork 550 g
1 pullo Poppamies Kentucky bourbon BBQ

1 pussi salaattisekoitusta
Babypinaattia
Hunajamelonia
Kurkkua
Kirsikkatomaattia
Suippopaprikaa
Fetakuutioita
Herkkusieniä
Oliiviöljyä
Sormisuolaa

Valmistus:

Liha:
1. Lämmitä uuni 200 asteeseen
2. Laita liha kattilaan
3. Peitä kattila alumiinifoliolla. Tee muutama pieni reikä folioon.
4. Kypsennä uunissa 20 minuuttia
5. Revi liha suikaleiksi ja sekoita joukkoon reilusti Poppamiestä. (Älä käytä lihapakkauksen mukana tulevaa pussikastiketta!)
6. Hauduta vielä 5 min. uunissa.

Salaatti: 
1. Kaada salaattisekoitus tarjoiluastiaan
2. Lisää mukaan pinaattia, pilkottu kurkku, paprika, hunajameloni ja kirsikkatomaatit
3. Valuta fetakuutiot
4. Pyöräytä herkkusienet kuumalla pannulla voissa
5. Lisää oliiviöljyä ja sormisuolaa, sekoita salaatti
6. Nostele kuuma Pulled Pork salaattipedin päälle ja tarjoile lämpimänä.

Alkupalaksi tai lisukkeeksi voit paistaa pannulla voissa tuhteja siivuja aitoa saaristolaisleipää. Paista leivän pinta rapeaksi ja sipaise nokare voimakassuolaista voita lämpimän leivän päälle ennen tarjoilua. Samalla pannulla voit paistaa herkkusienet heti perään.

Lue myös nämä

X