Tilaa
Jutut

Veneilyvaatteiden historia: Kesän tärkein vaate – bikinit

01.08.2023

KirjoittajaMarkus Ånäs

Vesillä liikutaan suurimman osan vuodesta asian kanssa. Milloin kyse on kalastuksesta tai metsästyksestä, milloin mökkimatkoista. Tai kenties urheilusta.

Kesän kuumana lomasesonkina vesillä viihtyvät myös he, jotka eivät suhtaudu veneilyyn pragmaattisesti. Jos jokin tavoite on, se on joutilaisuus. Ja heitä on yhä enemmän – veneilystä on tullut yhä useammin lomailua. Eikä silloin kiristä päivittäinen matkatavoite, sillä yhä useammin saariston vierassatamaan ja sen palveluiden äärelle jäädään useammaksi päiväksi, eikä kyllä myöskään syysaallokkoon suunnitellun kuivapuvun neopreenikaulus – ainoa, jonka kireydestä pidetään edes välttävästi huolta, on bikinin narujen solmut.

Heinäkuussa merikarhujen on syytä nukkua kesäunta, sillä nyt on turha päivystää äreänä naapuriveneen kiinnitysköysien solmujen ympärillä. Ketään ei nimittäin kiinnosta: kesällä solmuja on kaikkea sorttia. Sen sijaan bikinin narut on kyllä oikeaoppiselle rusetille väännetty, siten että ne pitävät, mutta että ne myös saa – veneilyssä käytettyjen solmujen tapaan – kovan paikan tullen vaivatta auki.

Leppoisuutta huokuvat bikinit ovat kesän tärkein veneilyvaate ja symboli kaikelle nautiskelulle – veneily voi joskus olla myös hauskaa!

Ei siis ihme, että ensimmäiset modernit bikinit esiteltiin vuonna 1946 rennosta elämästä tutulla Ranskan Rivieralla. Jacques Heim kutsui luomuksiaan pienen koon takia atomeiksi. Ihan hyvä, mutta entä kun atomeja käytetään varomattomasti? Syntyy ydinräjähdys, ja ilmeisesti siitä oli kyse, kun Louis Réard julkaisi oman mallistonsa ja nimesi lappusensa Bikinien atolleilla tehdyn ydinkokeen mukaan bikineiksi.

Réardin mukaan bikinit ovat aidot, jos ne voidaan vetää vihkisormuksen läpi.

Nykyisin uima-asuja myydään vuodessa analytiikkatalojen mukaan noin 20 miljardilla eurolla. Siitä iankaiken suosiossa olevia bikineitä myydään arvion mukaan 40 prosentilla.

Bikinien suosio on yltänyt myös arktiseen pohjolaan, vaikka hellejaksot eivät pitkiä ole. Paras paikka veneilijän pukeutua bikineihin on tietysti Suomen Riviera, Hanko. Miksei myös juhlistaan kuulu Rumpan Bar Högsårassa tai Helsingin edustalla hiekkarannoistaan tunnettu Pihlajasaari. Erikoiseksi asian tekee kuitenkin se, että yhä useammalla on päällään kotimaisen bikineihin erikoistuneen valmistajan luomus. Kymmenien merkkien joukon kärkietenijöinä esimerkiksi Lilja The Label, Ohoy ja Asuyama ovat johdattaneet Suomen bikinisuurvallaksi!

Tyyliesikuva

  • Erityisesti näyttelijät ovat kunnostautuneet kaikkina aikoina bikineissä poseeraamisessa. Polskijoina verkkokalvoille ovat ikuistuneet jo muinaisina ainoina sellaiset naiset kuin Rita Hayworth, Ava Gardner, Anna Magnani ja Brigitte Bardot, joka tuli tunnetuksi nimellä The Bikini Girl esiinnyttyään vuonna 1952 elokuvassa The Girl in the Bikini. Kalleimmat bikinit ovat puolestaan Carrie Fisherin Jedin paluussa käyttämät Leia-bikinit, jotka myytiin huutokaupassa 96 000 dollarilla. Silti yksi on ylitse muiden: Ursula Andress. Surffaajattaren vedestänousu James Bond elokuvassa Tohtori No on ikonisuudessaan vailla vertaa.

Lue myös nämä

X