Tilaa
Jutut

Veneilysää: Säärintamien vaikutus tuuleen

Matalapaineen ylitykseen liittyy kolme tuuleen eri tavoin vaikuttavaa säärintamaa: lämmin, kylmä ja oklusoitunut.

23.09.2024

KirjoittajaMarkus Mäntykannas

KuvaajaIstock

Kun matalapaineet lipuvat meille tyypillisesti lännen tai lounaan suunnalta, saapuu ensimmäisenä lämmin rintama. Vesillä sen lähestymisen voi huomata hyödyntämällä tuulisääntöä. Jos asetut selkä tuulta vasten ja vasemman käden puolella huomaat pilvisyyden lisääntyvän, on matalapaine lähestymässä.

Lämpimän rintaman edellä pilvisyys lisääntyy asteittain: ensin tulevat pumpulimaiset ja harsomaiset yläpilvet, seuraavaksi verhomainen keskipilvi ja lopulta pilvet ovat niin paksuja, että aurinko jää niiden taakse ja sadekin alkaa.

Lämpimän rintaman lähestymisen huomaa myös tuulen suunnan kääntymisenä ja sen asteittaisena voimistumisena. Lämpimän rintaman edellä tuuli kääntyy hitaasti myötäpäivään, eli esimerkiksi kaakkoistuuli muuttuu etelätuuleksi.

Voimakkaimmillaan tuuli on juuri ennen rintaman saapumista, kunnes se heikkenee rintaman ylityksen jälkeen. Lämpimän rintaman sade on usein jatkuvaa ja joskus pitkäkestoistakin, kesäisin sade voi tulla kuuroittaisena.

Lämmintä rintamaa seuraa kylmä säärintama. Jos sellainen näkyy rintama-analyysissä, kannattaa tarkistaa voimassa olevat säävaroitukset ennen vesille lähtöä.

Kylmään rintamaan voi liittyä vaarallistakin säätä: kesäaikana voimakkaita ukkosia ja ukkospuuskia, syksyisin tuuli voi kääntyä voimakkaasti myötäpäivään ja muuttua rintaman jälkeen hyvin puuskaiseksi.

Kylmän rintaman ylityksen yhteydessä esiintyy usein ristiaallokkoa, kun tuulen suunta vaihtuu jyrkästi. Kylmän rintaman lähestymiseen liittyy kuuroittaisia sateita, ja joskus rintama voi rysähtää päälle yllättäen.

Johonkin kohtaa kylmää rintamaa voi kehittyä ärhäköitä sade- ja ukkoskuuroja, kun taas toisaalla rintama pyyhkäisee ohi kuivana ja muuttaa lähinnä tuulen suunnan.

Sadetutkan seuraaminen kannattaa, jotta ehtii tarvittaessa rantautumaan, jos kylmän rintaman kohdalle muodostuu ukonilmoja. Juuri ennen rintaman saapumista tuuli voimistuu ja kääntyy vastapäivään, mutta heti kylmän rintaman ylityksen jälkeen tuuli kääntyy voimakkaasti myötäpäivään ja muuttuu puuskaiseksi.

Rajuimmat tuulen puuskat koetaan syysmyrskyissä usein vasta kylmän rintaman ylityksen jälkeen.

Kylmä säärintama voi tuoda mukanaan voimakkaita kuurosateita ja rajuja tuulen puuskia. Kylmän rintaman ylityksen yhteydessä tuulen suunta voi kääntyä yli 90 astetta myötäpäivään muutamassa tunnissa. Myös ristiaallokko on veneilijöiden riesana.

Huomioi myös seuraava erityispiirre: kun kylmä tuuli puhaltaa lämpimän merialueen yllä, voimistuvat puuskat entisestään. Sääennusteet aliarvioivat toisinaan tätä ominaisuutta loppukesällä ja syksyisin, eli silloin, kun meri on ilmaa lämpimämpi.

Vielä lyhyesti kolmannesta säärintamasta, okluusiorintamasta. Se on lämpimän ja kylmän säärintaman yhteensulautuma.

Kun kylmä rintama ajaa kiinni lämmintä rintamaa, muodostuu oklusoitunut rintama. Lämmin rintama etenee noin 15–25 km/h, kun taas kylmä rintama jopa 50–80 km/h.

Tämän vuoksi rintamat törmäävät toisiinsa ennemmin tai myöhemmin, jolloin okluusiorintama muodostuu. Siihen voi liittyä runsasta ja pitkäkestoista sadetta ja voimakkaitakin tuulia.

Okluusiorintama on kuitenkin aina merkki siitä, että matalapaineen elinkaari alkaa lähestyä loppuaan ja myrsky on jo pian laantumassa.

Esimerkiksi brittiläinen Met Office tarjoaa rintama-analyysin Eurooppaan.

Kolme muistisääntöä

  • Lämmin rintama merkitään punaisella värillä ja se täytetään puolipalloilla.
  • Kylmä rintama merkitään sinisellä värillä ja se täytetään kolmioilla.
  • Okluusiorintama merkitään violetilla värillä ja se täytetään vierekkäin olevilla puolipalloilla ja kolmioilla.

Sää syyskuussa *

Paikka

Kemi

Päivän keskimääräinen ylin lämpötila

12,3 °C

Päivän keskimääräinen alin lämpötila

4,7 °C

Sademäärä

62 mm

Sadepäivät

13 kpl

Suhteellinen kosteus

82,4 %

Meriveden lämpö

12,7 °C

*Tilasto: 1991–2020

 

Lue myös nämä

X