Tilaa
Uutiset

Veneilijät antamaan elämää lapsille

27.10.2010

KirjoittajaPasi Nuutinen

Lastenklinikoiden kummit

Viime keväänä Helsingin Meriveneilijät haastoi kaikki Suomen veneseurat ja veneilijät mukaan Elämä lapselle -keräykseen. Veneilyliitto lähti oitis kampanjan tukijaksi ja toiveet olivat korkealla: Satojen seurojen ja satojentuhansien veneilijöiden maassa varmasti saataisiin todella tuntuvan kokoinen potti. Onhan veneväki tunnetusti tarmokasta, kun yhdessä ryhdytään toimiin.

Keräysajan päättyessä elokuun lopussa tulos oli pettymys.

– 2 000 euroa saatiin, kertoo keräyksen puuhamies Jouni Erälähde Meriveneilijöistä, ja pudistelee epäuskoisena päätään. Jokin on mennyt pahasti pieleen. Ehkä tieto keräyksestä ei sittenkään tavoittanut seuroja edes liiton kautta. Mukaan lähti lopulta ainoastaan kolme veneseuraa keräyksen järjestäjän lisäksi.

Summa joka tapauksessa on todella häpeällisen pieni, isomman seuran pikkujoulubudjetin tasoa, vaikka mukana piti olla koko maan veneilijöiden voima. Vähintään hämmentävältä kuulostaa sekin, että eräs helsinkiläisseura katsoi asialliseksi osallistui keräykseen kahden (2) euron lahjoituksella!

Silti Meriveneilijöissä ei lannistuta. Keräysaikaa päätettiin jatkaa vuoden loppuun asti, jotta seurat ja veneilijät saisivat uuden tilaisuuden. Tällä kertaa toivotaan sanan kiertävän paremmin, ja ehkäpä seurojen syyskokouksissa edes joku ottaa asian esille.

Veneilijöiden kitsauteen Jouni Erälähde ei nimittäin usko, joukkovoimaan kylläkin.

– Ei minulla ole mitään omaa suhdetta lastensairaaloihin, vaikka sitä usein kysytään, Erälähde sanoo. – Asia vain tuntuu jotenkin tärkeältä, ja tämän piti olla niin selvä tapa tehdä sille jotain. Veneilijöitä on Suomessa niin paljon, ettei pienen summan irrottaminen harrastuksesta hyvän tekoon pitäisi olla vaikeaa.

Veneilijöiden lahjoitukset ovat – tai olisivat – silti vain puro suurempaan virtaan. Elämä lapselle -kampanja alkoi jo vuonna 1995 Lastenklinikoiden Kummit ry:n käynnistämänä. Sillä kerätään rahaa viidelle yliopistolliselle lastenklinikalle sekä Lastentautien tutkimussäätiölle. Näkyvin osa kampanjaa ovat vuosittaiset, televisioidut konsertit, joissa kaikki nimekkäätkin tähdet ovat esiintyneet nimenomaan ilmaiseksi. Kampanjan vuosittaiseksi keräystulokseksi kerrotaan noin miljoona euroa.

Veneilijöiden ja veneseurojen kampanjasivulla saa lahjoitussumman valita vapaasti, ja sen maksu onnistuu omilla verkkopankkitunnuksilla.

 

Lue myös nämä

X