Erityisesti purjeveneilijöiden suosima ulompi viiden metrin väylä vie Jussaröstä Hankoon. Matkalle jää koko Tammisaaren kansallispuiston ulkomeren puoleinen saaristo. Luodot ovat karuja, mutta kauniita, ja tietysti yleensä myös suojattomia.
Veneen kapteenilla pitää olla kova luotto ankkuriin, sillä vaikka ilma olisi tyyni, Hankoa kohti jytistellään suurilla veneillä ja peräaallot saattavat murjoa ulkoluodolle ankkuroituneen venettä kalliota vasten.
Kahvipaussi on silti pidettävä!
Onneksi on Trelänningen.
Neljän saaren ja puolenkymmenen pikku karin ja luodon muodostama rypäs muodostaa mainion pikku laguunin. Ei ihme, että moni paikan on löytänyt. Toisaalta retkiveneilyn vähenemisen myötä Trelänningenissä saa nykyisin olla yleensä rauhassa. Ja parastahan on, että jokaiselle kävijälle riittää jopa ruuhkaisimpana aikana oma saarensa – kävijäkyselyn mukaan saaressa vierailee vuorokaudessa keskimäärin vain pari veneilijää.
Laguuniin pääsee parhaiten kaakosta tulevaa salmea pitkin. Muista kuitenkin, että ankkurointi on kielletty juuri siinä, sillä siinä ovat meriajokasniityt.
Trelänningenissä ei ole palveluita. Siellä ei ole myöskään kalliolenkkejä, joten omat kiilat on hyvä olla mukana.
Eniten nähtävää on pohjoisimmassa ja suurimmassa saaressa, joka on myös metsäisin. Sen rantakallio nousee korkealle ja sen laelta saa näkymän yli muiden saarten avomerelle, mutta etenkin pohjaan. Ja kirkkaiden vesien aikaan siellä juuri on saariryhmän suurin luontonähtävyys: meriajokasniitty.
Meriajokas on upokaskasvi, joka on käymässä harvinaiseksi. Syy on pohjien rehevöityminen, joka tukkii herkät hiekkarannat.
Meriajokas muistuttaa olohuoneen viherkasvia tai lehdiltään miksei vaikka popcornin siemenestä kasvatettua maissia. Sen pohjaan muodostama säniitty toimii kala- ja äyriäispoikasten suojapaikkana. Toki siellä joukossa viihtyy myös suuri luupäähauki, mutta kasvien seassa vanha mulkosilmä ei kykene jokaista pikkunilviäistä havainnoimaan.
Isoimman, pohjoisimman saaren luonto on säästynyt kulutukselta, sillä se oli Puolustusvoimien asettamassa maihinnousukiellossa kansallispuiston perustamiseen asti.
Trelänningenin meriajokkaita on tutkittu pari kertaa, viimeksi 2001. Yllätys ei ollut, että roskia löytyi merkittäviä määriä.
Eläimiä meriajokasniityltä löydettiin parikymmentä. Erityisen voimakkaasti olivat edustettuna eri simpukkalaadut. Roskissa taas yliedustettuna olivat kaljapurkit ja viinapullot.
Yhteensä suppealta tutkimusalalta löytyi 1990-luvulla oluttölkkejä viisi, olut-, viini- ja viinapulloja 15 kappaletta sekä sikarirasia, kaasukeittimen säiliö, säilykepurkki ja ruuvimeisseli. ”Näyttää siltä, että merenpohja edustaa tietylle ihmisryhmälle jätteiden hävityspaikkaa”, kuului tiivistys.
Vaikka ihminen ei ole oppivainen, asenteet tuntunevat muuttuneen: vuonna 2001 olutpurkkeja löytyi enää viisi, eikä muuta. Toki siinä on vielä se viisi liikaa.
