Tilaa
Jutut

Veneilijän luontokohde: Leerviikki – Arktika on komeinta vesillä

Valtioiden rajat on laitettu kiinni, mutta muuttolinnut eivät esteistä välitä.

12.05.2020

Kirjoittajaja kuvat Markus Ånäs

Kun sadat tuhannet linnut saapuvat kesäksi Pohjolaan, käsillä on yksi vaikuttavimmista veneilijöille esitettävistä luonnon näytelmistä, arktika. Pääjoukkojen muuttoreitti kulkee yleensä toukokuun alussa Suomenlahden pohjoista rantaa pitkin Porkkalasta kohti itää. Vaikka osa karkaa jo pääkaupunkiseudun jälkeen Kouvolan yli Karjalaan, Tohmajärven kohdille, kuten veneopas Jukka Pekkala kertoo, suurin osa linnuista jatkaa rannikkoa pitkin syvemmälle itään.

”Suomenlahti on kuin suppilo, joka tiivistyy Viipuria kohti”, kertoo luontoharrastajia Arktikan aikaan merelle Virolahdella veneellään kuljettava Pekkala.

Virolahden Leerviikki on arktikan virallinen keskus. Sen edustalla on nähty suurimmat parvet ja siellä järjestetään aina toukokuussa arktikan viralliset festivaalit. Tosin tänä keväänä, koronaviruksen peruttua suuret yleisötapahtumat, Arktika-päiviä ei Virojoella järjestetä. Se ei kuitenkaan estä luonnon näytelmän tapahtumista. Linnut tulevat, rajojen sulkeutumisesta välittämättä.

Ensimmäisenä paikalla päivystivät tänä vuonna sorsat ja joutsenet.

Muutto on alkanut jo huhtikuun puolella. Se kestää noin kuukauden, joten sitä kestää enää toukokuun puoleenväliin asti äärimmäisellä Suomen merialueella idässä, Santion rajavartioaseman lähellä. ”Sepelhanhien muutto 1980-luvun puolesta välistä on jäänyt mieleen: parvi oli 23 000 linnun kokoinen”, kertoo Leerviikissä lappeenrantalainen Seppo Korpela, joka on tänä vuonna kiikaroinut Heinäluotoja jo maaliskuusta asti. ”Kerran yllätin myös flamingon valkoposkihanhiparvessa – kaikkea on täällä nähty!”

Arktikaa 43 vuotta läheiseltä saarimökiltään seurannut lappeenrantalainen Seppo Korpela paikallistaa parvet ensin kiikarilla ja tarttuu sen jälkeen kaukoputkeen.

Vaikuttavimmin arktikaan pääsee käsiksi veneellä. Merellä tuhansien lintujen parvi saattaa ottaa veneilijän kuin sisäänsä – jo meteli on huumaava. Lämmintä päälle, kuumaa termoksesta, moottori kiinni tai purjeet nenäliinaksi ja katse yläilmoihin.

Veneenlaskuramppi mahdollista trailerikulkuisen kaluston siirtämisen kauempaakin Virojoen merialueelle keskelle toimintaa, kun arktika on komeimmillaan.

Lue myös nämä

X