Tunnelma on kuumottava, vaikka pakastinkylmää onkin. Pimeyttä halkova otsalampun valokiila paljastaa sulaa vettä ja sen takana jääkerroksen. Uskaltaako sille astua? Vai pitääkö sitä vain katsoa. Onneksi joku on karsinut pitkän männynkarahkan. Koettamalla selviää, että jää ulottuu luolan pohjaan asti, tässä kohtaa noin parin metrin syvyyteen. Silmät kiinni ja menoksi!
Kulkuaukko luolaan on ahdas.
Inarin Korkia-Mauran jääluola on lajissaan Suomen suurin. Sen jää on pysynyt tiettävästi sulamattomana aina 1400-luvulla vallinneelta pieneltä jääkaudelta asti. Se on edelleen tukevaa, mutta jään paksuus on huvennut ilmastonmuutoksen myötä vuosi vuodelta ja sulamisvesien määrä lisääntynyt. Korkia-Mauran jääluola on kooltaan huomattava: jo luolaan laskeutuminen viisi metriä korkeaa, ahdasta kuilua pitkin on jännittävää, vaikka alla olevat portaat tukevat ovatkin. Luolan lattia on noin kymmenen metriä pitkä ja 3,5 leveä. Korkeutta koko komeudella on noin neljä metriä. Luola on kuin huone, sillä seinät ja katto ovat sileitä.
Jääluolan sulamisvesi on lisääntynyt viime vuosina ja uhkana on, että se sulaa ensimmäisen kerran sitten 1400-luvun.
Luola on Metsähallituksen ylläpitämä kohde, joten alas johtavat tukevat portaat ovat kunnossa.
Pahinta on kuitenkin teksti, joka on tuhrittu verellä seinään – tai ainakin punaisella maalilla: siitä ei saa mitään selvää, joten kukin lukekoon sen millaisena saamelaisena loitsuna hyvänsä, pahana tai hyvänä, toiveikkaana tai synkkänä. Ja kyllä: luola on aina ollut osa paikallista, inarinsaamelaista elinpiiriä, sillä sitä on käytetty kalojen säilyttämiseen jo suurten kalastajien aikoina, sinne mihin ihmisen muisti ei yllä, josta ainoastaan väkevät tarut kertovat.
Luolan perällä on kapea valokuilu. Lampun voi sammuttaa ja nauttia hämärästä viileydestä. Kun ajatukset ovat järjestyneet oikeaan muotoonsa, enemmän Lapin rasvaista lohikalaa syönyt peruuttaa takaisin jatkamaan veneilijän ruskaretkeään, hoikempi teini könyää tulevaisuuteen kapean valokuilun kautta.
