Tilaa
Jutut

Veneilijän luontokohde: Björkön Insjön – Makeaa suolaisen keskellä

Saaristomeren kaikkein suosituin luontokohde on vuodesta toiseen Björkö, josta löytyy makeavetinen sisäjärvi.

27.12.2021

Kirjoittajaja kuvat Markus Ånäs

Siitä on aikaa pian liki 20 vuotta, kun edellisen kerran Matleenan keula kääntyi sisään ahtaasta salmesta Björkön laguuniin. Silloin odotettavissa oli myräkkä, joten suojaisa satama tuli tarpeeseen. Tuolloin laguunissa oli ankkurissa muutama vene, joille myin liikaa pyytämistä ahvenistani enimmän osan. Nyt ei ole ahvenia, mikä on harmi, sillä markkinat ovat vuosien varrella kehittyneet suotuisasti: Björkön laguuni on täynnä veneitä, eikä Saaristomerellä ole vielä edes kuumin sesonki käynnistynyt.

Tieto on ollut, että Björkö on Saaristomeren keskeisin luontokohde, ja kyllä: se todella pitää paikkansa.

Björkön vetovoiman keskeisin syy löytyy korkeiden kallioiden takaa. Makeavetinen sisäjärvi, Insjön.

Järvi kuroutui irti merestä 1700-luvulla, sillä maa nousee täällä noin neljä milliä vuodessa. Silti yhä edelleen kovalla lounaismyrskyllä aallot lyövät yli länsipuolen kannaksesta ja tuovat järveen myös hitusen suolaista vettä. Vielä 1800-luvulla makeavetisestä järvestä kalastettiin verkoilla silakkaa – ja toki loppuun.

Reilu kymmenhehtaarinen järvi on erikoinen muutenkin. Sen vesi vaihtuu kerran 15 vuodessa, kun keskimäärin suomalaisissa järvissä sykli on kaksi vuotta. Mutta Insjönin vesi on huikean kirkasta.

Ei siis ihme, että se on sinilevän aikakaudella muodostunut kaikkien veneilevien perheiden keskeiseksi kohteeksi. Myös nyt kun aurinko paistaa häpeilemättä, verhotumatta minkäänlaiseen peittävään pilviharsoon, Insjönin korkealle kurottavat rantakalliot ovat täynnä ilakoivia seurueita. Toki vedessä on pariskuntia uiskentelemassa romanttisesti kuin kuhertelevat joutsenet, mutta ennen kaikkea paikalla on syvyyspomminsa räjäyttäneitä lapsia.

”Ei osu pohjaan, siinä on tosi syvää”, kuuluu pikkunaskalin sekopäistä intoa täynnä oleva kehotus epäröivälle seniilille.

Insjön syvimmälle kohdalle on mitattu metrejä peräti 17, ja kun keskisyvyyskin on vähän alle kymmenen metriä, on uskottava. Rohkeutta lisää se, että kundien tekniikka kaipaa selvästi vanhemman veteraanin opastavaa otetta. Kerä ilmassa on löysä, jolloin pommi ei räjähdä komeimmalla mahdollisella tavalla.

Pommin väännössä on tärkeintä tiukka ote polvien alta siten, että kantapäät osuvat liki takapuolta. Vuosien aikana tapahtuneen vaurastumisen mukanaan tuoma massa toki auttaa, joten kun kunnon jysäys on saatu räjähtämään, kaikki opetuslapset suhtautuvat neuvoihin vastaanottavaisesti. Ja kyllä! Pian käynnissä on mattopommitus, nyt oikeaoppisella tekniikalla.

Vielä sitä on giiserillä jotain opetettavaa nuoremmalle sukupolvelle!

Helppoutta ja mutkattomuutta myös luonnonsatamista haluava uusi veneilijäkansa on päässyt Björkössä harjoittelemaan kalliorantaan kiinnittymistä kaikkein vaivattomimmassa muodossa – Byvikenistä ei luonnonsatama enää paremmaksi muutu.

Björkö

  • 59°54’35,6”P 21°40’35,1”I
  • Missä: Björkössä Paraisilla.
  • Satama: Helppo Byvikenin luonnonsatama (59°54’31,6”N 21°40’47,3”E), jossa ankkurikiinnitykseen kalliolenkkejä. Syväys riittää myös purjeveneille ja suurille moottoriveneille. Grillipaikka, käymälä, luontopolku.
  • Erikoista: Björkössä on ollut nyt kaksi kesää Saaristomeren innostuneimman vastaanoton saanut uusi kahvila yhdessä sen kantatiloista. Byvikenistä lähtevän polun päästä löytyvän vanhan maatilan entisöinti oli iso urakka, mutta Piia Kaartovuoren ja Santeri Knaapisen työ kannatti. Nyt parhaimmillaan yön yli pysähtyviä yli sataa venettä palveleva kahvila hevosineen ja muine kotieläimineen on itsessään jo nähtävyys.
  • Kävijälle: Insjön vesi on herkkää, älä siis käytä mitään pesuaineita polskiessasi siellä.

Lue myös nämä

X