Jutut

Venehuutokauppa houkutteli kymmeniä helteiseen Verkkosaareen

Myynnissä on 18 venettä, aivan laidasta laitaan. Merkeissä löytyy muun muassa Busteria, Yamarinia ja Terhiä, mutta on joukossa merkittömiä omavalmisteitakin. Osa ei lopulta mene kaupaksi lainkaan.

09.06.2019

Kirjoittajaja kuvaaja Jukka Hiiro

Helsingin kaupunki myy ajoittain huutokaupalla rannoille jääneitä veneitä sekä muutamia kaupungin omia, käytöstä poistettuja työveneitä.

Toukokuinen tiistaiaamu on helteinen ja Verkkosaaren pöllyävä hiekka tekee olosta vieläkin tukalamman. Se ei paikalle saapuneita kuitenkaan haittaa. Huutokauppaa seuraamassa on ainakin 50 ihmistä.

”Pelkkiä romuja kaikki”, kuuluu tuomio yleisöstä.

Myynnissä on 18 venettä, aivan laidasta laitaan. Merkeissä löytyy muun muassa Busteria, Yamarinia ja Terhiä, mutta on joukossa merkittömiä omavalmisteitakin. Pienimmät veneet ovat jolla ja pieni soutuvene, suurimmat monimetrisiä purjeveneitä.

Rajasaaressa kolmeen kaupungin vanhaan ja käytöstä poistettuun työveneeseen, ja kolmeen syystä tai toisesta hylättyyn veneeseen sai tutustua aiemmin aamulla puolen tunnin ajan. Verkkosaaressa ei ollut kaupungin vanhoja työveneitä, mutta kaksitoista hylkyvenettä kuitenkin. Niihin sai tutustua huutokaupan alla.

Kello on yksitoista, kun meklari kiipeää myynnissä olevan purjeveneen kannelle ja aloittaa huudattamisen.

Ensimmäisenä huudetaan Rajasaaren vankkoja työveneitä, joissa lähtöhinnat ovat myös korkeat. Tällä kertaa kaupunki on näet asettanut veneille lähtöhinnat. Halvimmillaan puhutaan 50 eurosta, kalleimmillaan neljästä tuhannesta.

Kolmantena ja neljäntenä on kaksi kaupungin käytössä ollutta Buster L -venettä vuosituhannen vaihteen tietämiltä. Toinen on varustettu 40- ja toinen 50-hevosvoimaisella perämoottorilla. Nelitahteja molemmat. Lähtöhinnat veneille ovat huutokaupan kalleimmat, 4000 ja 3800 euroa.

Huudettaessa hinnat nousevat muutamilla tuhansilla, mutta ostajat saanevat silti vastinetta rahoilleen.

Kun Rajasaaren kahdeksan venettä on saatu kaupattua, on aika siirtyä Verkkosaaren tarjonnan pariin.

Huutajat aloittavat varovasti. Ehkä iso ja kunnoltaan tuntematon purjevene ei ole se kaikkein houkuttelevin ostokohde.

 

Huutokauppa etenee nopeasti. Meklari siirtyy huudettavalta veneeltä toiselle ja väki seuraa perässä.

Noin varttia yli yksitoista vuorossa on Verkkosaaren vene numero kahdeksan. Kyseessä on kuidutettu avovene 20-hevosvoimaisella Evinruden perämoottorilla. Lähtöhinta on 400 euroa, mutta ostajat karsastavat huonokuntoiseksi arvioimaansa venettä. Meklarin yrityksistä huolimatta tarjouksia ei tule. Vene jää myymättä.

Hieman myöhemmin myös kohde 16, pieni ja lasikuidutettu puupurjevene, jää niin ikään myymättä. Huolimatta siitä, että lähtöhinta on vain 200 euroa.

Huutokaupan viimeisenä kohteena on lasikuituinen ja ulkoisesti siistin näköinen Avance 245 -purjevene.

”Näitä on harvoin tarjolla”, meklari aloittaa huudattamisen.

Lähtöhintana oleva 1000 euroa nousee nopeasti. Lopulta kaupat naputetaan pöytään noin 5000 eurolla.

”Onneksi olkoon. Siellä on ihan uusi kone asentamatta sisällä. Käytiin eilen katsomassa. Ei muuta kuin asentaa sen kiinni. Kuuden tonnin Tohatsu”, huutokauppaa seurannut mies onnittelee veneen ostajaa.

Veneen kunnosta riippuen onnittelut saattavat olla paikallaan. Nettiveneessä halvin Avance 245 -purjevene maksaa 6500 euroa ja kallein lähes 11 000 euroa.

X