Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Tilaa
Jutut

Veneen uusi pinta – Maalin sijaan vinyyliteippi

Aika haalistaa ja samentaa veneen runkovärin. Uutta pintaa saa maalilla, mutta entäpä jos rungon pinnoittaa nykyaikaisesti vinyylikalvolla?

22.01.2021

Kirjoittajaja kuvat ari inkinen

Henkilöautoja on teipattu iät ja ajat, ja esimerkiksi kaupunkiliikenteen bussit ja raitiovaunut verhoillaan toisinaan vinyylillä. Junia, jopa lentokoneitakin teipataan, mutta veneiden kohdalla se on ollut yllättävän harvinaista.

Kun asiaan perehtyy, teippaaminen on itse asiassa järkevä vaihtoehto maalaamiselle. Ensinnäkin se vie vähemmän aikaa, lukemattomien värivaihtoehtojen lisäksi erilaisten kuvioiden käyttö on helppoa ja se on huomattavasti halvempaa.

Ei veneitä kuitenkaan kovin usein maalatakaan. Pintoja hoidetaan enemmänkin pesulla ja vahaamisella, mutta erityisesti värilliset rungot haalistuvat ja liituuntuvat ajan mittaan – vuodet jättävät jälkensä. Tällöin pinnan uusiminen on muuten kelvollisen veneen kohdalla hyvinkin harkinnan arvoinen asia.

Viime vuosina veneiden teippaus, eli pinnoittaminen vinyylikalvolla on tullut yleisemmäksi, vaikka yllättävän pitkään se on kestänyt. Käytäntö alkoi oikeastaan Välimereltä, missä etenkin UV-säteily kuluttaa veneen pintoja tehokkaasti. Uutena teipatun veneen oikea pinta säilyy hyvässä kunnossa ja kun vene ehkä myydään, teippi poistetaan ja alla on kiiltävä gelcoat. Välimerellä näkee jopa 100-jalkaisia yltä päältä teipattuja veneitä.

Toinen suosittu teipattujen veneiden ryhmä ovat kilpapurret. Etenkin sponsoroidut veneet teipataan monesti sponsorin väreihin, ja kun yksi rahahana sulkeutuu, teippi pois ja uusi tilalle.

40-jalkaisen purjeveneen kylkeen tarvitaan noin 13 metrin yhtenäinen pätkä ja kolme tekijää, jotta kylkeen ei tule pystysaumaa.

Entistä kehittyneempää kalvoa

Muovikalvoja on loputtomasti niin kuosiltaan, väreiltään kuin myös rakenteeltaan. Kehitys ennen kaikkea liimausominaisuuksien kohdalla on ollut nopeaa. Samoin UV-suojaus on kehittynyt voimakkaasti.

Käytännössä kaikki kalvot ovat tänä päivänä PVC:tä eli polyvinyylikloridia, joka on pehmitetty ftalaateilla. Aiempiin kalvoihin verrattuna suurimmat erot ovat paksuudessa ja siinä, että nykyään käytetään lähes poikkeuksetta läpivärjättyjä kalvoja, joissa pienet naarmut eivät paljasta alta väärää väriä.

Koska PVC on kestomuovi, sitä voidaan muovata yllättävänkin paljon lämmöllä, mikä etenkin paljon kulmia ja kaarevia pintoja sisältävien veneiden kohdalla on välttämätön ominaisuus.

Hankolaisen MR Median Niklas Fjäderin mukaan heidän käyttämänsä PVC-kalvo venyy lämmitettynä jopa 30 prosenttia. Tällöin kalvo pystytään kiinnittämään erilaisten ulkonemien ja ulokkeiden päälle. Onpa vinyylillä tuunattu jopa pyöreämuotoisia perämoottorien koteloita. Jäähtyessään kalvo kutistuu ja pyrkii hakeutumaan entiseen muotoonsa, jolloin se asettuu tiiviisti muotoon.

Fjäderin mukaan kuperuus ei ole niinkään ongelmallista, paljon hankalampia ovat koverat pinnat.

Keula on veneen teippauksessa hankala, kun teipin on käännyttävä ja venyttävä moneen suuntaan. Tässä vaiheessa on hyvä, ettei kalvo tartu välittömästi tiukasti kiinni.

Nykyään käytettävien kalvojen liimausominaisuudet ovat hyvinkin kehittyneitä. Vaikka voisi kuvitella, että liimapinta tarttuu heti osuessaan alustaan, näin ei kuitenkaan ole; nykyiset liimat eivät tartu erityisen tiukkaan suojapaperin poistamisen jälkeen.

Etenkin suuria kappaleita liimatessa tämä on välttämätön ominaisuus. Niklas Fjäderin mukaan 40-jalkainen esimerkkiveneemme Arcona 40 pinnoitetaan ilman pystysaumaa, kumpikin puoli yhdellä kappaleella. Tällaisessa tapauksessa kalvon liikutettavuus on välttämätöntä.

Fjäder kertoo, että heidän käyttämänsä kalvon liima sisältää pienen pieniä lasihelmiä, jotka estävät kalvoa takertumasta alustaan. Kun kalvo on oikealla kohdallaan, painetaan se lastalla kiinni.

Kalvoon on kohdistuttava vähintään viiden kilopondin paine, jotta lasihelmet murskautuvat. Tällöin liima kiinnittyy alustaan.

Vinyylikalvon liimapuolella on hieman valmistajasta riippuen erilaisia ilmakanavia, jotka painettaessa johtavat mahdolliset kuplia aiheuttavat ilmajäämät reunoista ulos. Siksi lastalla työnnetään aina kalvon keskialueelta kohti reunoja. Viimeisenä konstina kalvoa voi myös lämmittää, jolloin se on helpommin muovailtavaa.

Vettä nykyaikaisten vinyylikalvojen kiinnittämiseen ei käytetä. Niklas Fjäderin mukaan vedestä ei koskaan oikein tiedä, miten kalvo tarttuu. Voi kestää viikonkin, että vesi haihtuu ja tällöin se hidastaa liiman kuivumista.

Mikäli kosteutta tarvitaan, käytetään alkoholigeeliä. Alkoholi haihtuu nopeasti, minkä jälkeen kalvon liimautuminen alkaa.

Niklas Fjäderin mukaan liiman lopullinen tarttuminen kestää noin viikon.

”Ensimmäisen vuorokauden aikana liima kuivuu noin 40 prosenttia, toisen aikana se on saavuttanut 75 prosenttia lujuudestaan ja kolmen vuorokauden kuluttua 95 prosenttia. Veteen veneen voi laskea kolmen, neljän vuorokauden kuluttua kalvon asentamisesta.”

Vettä pidetään yleensäkin kalvopinnoitetun veneen vihollisena. Niklas Fjäderin mukaan vesi ei kuitenkaan ole ongelma sen jälkeen, kun liima on lopullisesti, noin viikon kuluttua, kuivunut.

”Vesi ei pääse ryömimään liimasauman alle, kun liima on kuiva. Siitä huolimatta teipin reuna on vesilinjan yläpuolella. Yleensä antifouling-maali vedetään teipin reunaan saakka.”

Yksi keino varmistaa sauma on maalata epoksiraita – vesiviiva – sinetöimään kalvon reuna.

Teippiä ei koskaan vedetä pohjan alueelle, sillä sen maalaaminen antifouling-maalilla on hankalaa maalien sisältämien liuottimien vuoksi. Toisaalta merirokko tarttuu tehokkaasti maalaamattomaan pintaan ja rikkoo sen. Pohja voidaan teipata korkeintaan veneissä, jotka nostetaan päivittäin vedestä. Harvoin silloinkaan.

25 metrin rullasta saa lähes koko 40-jalkaisen veneen teipit.

Pohja ratkaisee lopputuloksen

On aivan sama, maalataanko runko vai peitetäänkö se vinyylikalvolla, ratkaisevaa lopputuloksen kannalta on pohjatyö – jos kyljet ovat naarmuiset, likaiset tai vaikkapa vahassa, lopputulos ei ole hyvä.

On tärkeää, että peitettävä pinta on moitteeton. Naarmut on hiottava, kolot kitattava ja hiottava, pinta pitää pestä liuottimella, jotta aiempien vuosien vahat eivät estä liimautumista.

Tämä on se vaihe työssä, jonka voi tehdä itsekin. Pienet kolot lujitemuovissa on suhteellisen helppo korjata epoksikitillä. Hiomiseen soveltuu parhaiten pieni kämmeneen sopiva epäkeskohiomakone, ja viimeistely tehdään käsin vesihiomapaperilla.

Mitä sileämpi pinta, sitä paremmin vinyylikalvon liima tarttuu siihen. Jos pinta on huokoinen, tartunta ei ole samaa luokkaa kuin kiinteään pintaan, puhumattakaan että kalvo tarttuisi liima- ja tiivistysmassapintoihin.

Lienee sanomattakin selvää, että veneen pinnoittaminen vinyylikalvolla on sisätyötä. Siihen on montakin syytä.

Ensinnäkin kalvo itsessään kaipaa suurin piirtein normaalia huoneenlämpöä, 15–25 astetta. Kylmemmässä on murtumisen riski, lämpimämmässä kalvo saattaa pehmetä, eikä asetu kunnolla muotoonsa.

Ulkona pienikin tuuli tekee asentamisen hankalaksi puhumattakaan, että ulkona on aina pölyä ja likaa ilmassa. Myös auringonvalo saattaa lämmittää etenkin tummaa kalvoa liikaa.

Toisaalta kiinni liimautunut kalvo kestää hyvin auringon lämpöä: Esimerkiksi 3M lupaa Controltac Wrap Series 1080 -kalvonsa kestävän pakkasta –60 asteeseen ja lämpöä 107 asteeseen saakka.

Kalvo kuitenkin elää hieman lämpötilamuutosten myötä. Siksi kalvon kiinnittämisessä ei koskaan käytetä puskusaumoja, vaan mahdollinen sauma tehdään niin, että kappaleet ovat 10–15 mm limittäin. Saumat näkyvät metrin, parin päästä, mutta jo viiden metrin päästä niitä on lähes mahdoton huomata, riippuen hieman kuvioinnista.

Kun kalvo on saatu suurin piirtein paikalleen, alkaa kärsivällisyyttä vaativa lastatyö, jolloin puristetaan ilma kalvon alta pois ja rikotaan liimapinta tarttuvaksi.

Maali vai muovi?

Yhtä lailla vinyylikalvojen valmistajat, asentajat kuin käyttäjätkin myöntävät, että parhaimmillaankaan vinyylikalvo ei vastaa ammattitaidolla tehtyä maalausta. Maalin pintakovuus, kiilto, kesto ja jälki voittavat muovin. Mutta myös maali kärsii esimerkiksi ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta – ja haalistuu. Samoin se on arka mekaanisille vaurioille.

Vinyylillä on kuitenkin myös etunsa, jo asentamisesta/maalauksesta lähtien. Ympäristön kannalta vinyyli on turvallisempi. Vaikka pohjatöiden osuus on periaatteessa kummassakin sama, vinyylin kiinnittäminen ei synnytä maalisumua ympäristöönsä. Ja kun on aika saada uusi pinta, vinyyli revitään lämmön avulla irti ja toimitetaan jätteenpolttolaitokseen, jossa se öljypohjaisena tuottaa lämpöä lähiseudun asukkaille. Maali sen sijaan joudutaan hiomaan ja hiomapöly päätyy ongelmajätelaitokseen. Tosin sinne joutuvat myös liuotinrätit, joilla on puhdistettu vinyylikalvon jättämä liima pois veneen pinnasta.

Vinyyli on myös huomattavasti nopeampi työstää. Joidenkin asentajien mukaan aikaero on jopa vain kolmasosa maalaamisen vaatimasta ajasta. Maalaaminen vaatii enemmän valmistelua ja suojaamista. Olosuhteiden on oltava huomattavasti tarkemmin hallinnassa ym.

Niklas Fjäder MR Mediasta arvioi 40-jalkaisen purjeveneen vinyylipinnoittamisen vaativan 45–50 työtuntia kaikkineen. Se sisältää silloin kylkien puhdistuksen ja teipin asennuksen viimeistelytöineen. Teipin käsittely vaatii kuitenkin vähintään kahdet kädet, ja mitä pitemmästä veneestä on kysymys, sitä useampia käsiä tarvitaan.

Huolellisuutta käytössä

Vinyylipinnoite on arka mekaaniselle rasitukselle yhtä lailla kuin maalattu pinta. Etenkin tumma kylki väistämättä naarmuuntuu kosketuksessa laituriin, oli kyse vinyylistä tai maalista. Myös UV-säteily vaikuttaa molempiin pintoihin, joskin nykyaikaisten maalien ja vinyylikalvojen UV-kestävyys on selkeästi parantunut vuosien takaisesta.

Vinyylipinnan etu on vahingon sattuessa sen helppo korjattavuus. Pienet naarmut voidaan häivyttää lämmittämällä ja isot peitetään uudella kalvon palalla. Aivan kuten asennussaumojen kohdalla, muutaman metrin päästä paikkapalaa on vaikea nähdä etenkin, jos pinta ei ole tasaisen yksivärinen. Aivan yksivärisessä kalvossa auringonvalon vaikutus näkyy jo parin vuoden kuluttua, eivätkä kalvot silloin ole enää aivan samaa sävyä.

Yhä useamman etenkin uutena pinnoitettavan veneen omistaja on päätynyt kaksikerroksiseen vinyylikalvoon. Alle tulee mieleinen väri tai kuosi, päälle vedetään toinen, täysin kirkas kalvo.

Vastaavaa kirkasta kalvoa käytetään muun muassa autoissa konepellin etureunassa tai helmapelleissä suojaamassa kiveniskemiltä.

Vinyylikalvo on 1,52 m leveä. Se riittää isonkin veneen partaasta vesilinjaan asti. Kalvo kiinnitetään ennen kuin se leikataan haluttuun mittaan.

Mikään suojaaminen ei kuitenkaan ole niin tehokas, etteivätkö huolellisuus laituriin ajossa, lepuuttimien käyttö aina tarpeen tullen ja pientenkin vahinkojen välitön korjaus olisi paras tapa pitää kyljet kunnossa.

Maalattu vene tietysti pestään ja vahataan vähintään keväisin, vinyylipinnoite pidetään puhtaana pesemällä se lämpimällä vedellä ja miedolla saippualiuoksella. Vinyyliä ei vahata. Asiantuntijan mukaan vahaus helposti synnyttää vinyyliin harmaita laikkuja, jotka on puhdistettava liuottimella. Senkin suhteen on oltava varovainen, ettei samalla sulata koko kalvoa.

Vinyylikalvojen valmistajat, esimerkiksi 3M, lupaa kalvon kestävän venekäytössä viidestä seitsemään vuotta. Toisaalta on veneitä, joissa kalvo on kestänyt nuhjaantumatta muuten kuin lepuuttimien kohdalta kymmenenkin vuotta. Kesto kuitenkin riippuu käytöstä ja kalvon laadusta. Yleisimmin käytettävät kalvot ovat paksuudeltaan vaivaiset 90 mikrometriä, mikä vastaa noin kahta ruiskumaalikerrosta.

Juttu on julkaistu Vene-lehdessä 4/2019

X