Tilaa
Jutut

Veneasemilla polttoaine on kallista – mutta poikkeuksia löytyy

Lyhyt veneilysesonki ja isot investoinnit nostavat veneasemien myymän polttoaineen hinnan yleensä roimasti kalliimmaksi kuin maantieasemilla. Autoon ja veneeseen voi kuitenkin joillain asemilla tankata myös samalla hinnalla.

16.09.2019

KirjoittajaIsmo Virta

Veneasemilla litra polttoainetta maksaa usein kymmeniä senttejä enemmän kuin maanteiden varsien jakeluasemilla. Trailerilla venettään kuskaavat tankkaavatkin yleensä veneensä trailerilla ja nuukimmat kantavat polttoaineensa kanisterilla jopa laiturissa olevaan veneeseen.

Veneasemien korkeammille polttoaineiden hinnoille on kyllä hyviä perusteita. Jakeluaseman rakentaminen on miljoonainvestointi jolle pitäisi saada tuotto lyhyen veneilysesongin aikana. Yhtälö on hankala.

Isot polttoainekauppiaat kuten Neste Ja St1 arvioivatkin venejakelun niin mitättömäksi bisnekseksi, että niitä ei polttoainejakelu veneisiin juuri kiinnosta. Veneasemat ovat yrittäjävetoisia, vaikka ne toimisivatkin Nesteen tai ST1:n ketjussa. Osa yrittäjistä toimii kokonaan ketjujen ulkopuolellakin.

Pääsääntöön kalliista venejekeluasemista on kuitenkin poikkeuksia. Polttoaine.net palvelun veneasemalistalta pomppaa silmään kaksi asemaa, joiden polttoainelitrojen hinnat ovat ihan omissa sfääreissään, siis paljon muita alempana. Näitä ovat Puumalan Neste Saimaalla ja mihinkään ketjuun kuulumaton Tirmon vierasvenesataman jakeluasema Porvoossa.

Hyvät paikat

Molempia paikkoja yhdistää kapea salmi, jossa on paljon veneliikennettä. Tämä yhdistettynä kohtuuhintoihin turvaa myyntivolyymin. Esimerkiksi Saimaalla etelän ja pohjoisen välillä liikkuvista isommista veneistä monikaan tuskin ajaa Puumalan ohi tankkaamatta.

Molemmat asemat myyvät samoista säiliöistä polttoainetta myös autoille. Tirmossa autojen osuus myynnistä on pieni, mutta Puumalan Nesteen vuosimyynnistä yli puolet menee autoihin.

”Meillä on lähes ympärivuotista myyntiä myös veneille. Helmikuussa tankattiin viimeinen ja huhtikuussa ensimmäinen”, kertoo toisen polven yrittäjä Jari Ylinen.

Kesäkaudella säät heiluttavat rajusti venepolttoaineiden myyntiä.

”Jos on hyvä kesä, silloin bensaakin menee veneisiin enemmän kuin autoihin”, sanoo Ylinen. Dieselin venemyynti on yleensäkin isompi kuin myynti autoihin.

Ylinen veneilee itsekin ja sanoo törmänneensä joissain paikoissa kaksoishinnoitteluun. Siis vaikka veneasema olisi autoaseman yhteydessä, veneisiin myytävästä polttoaineesta otetaan kovempi hinta.  Siihen Ylinen ei ole tahtonut omalla asemallaan mennä.

”Eihän tämä varsinaisesti juuri mitään tuota. Mutta pyrin olemaan alueen halvin”, kommentoi hinnoitteluperiaatettaan Tirmon vierasvenesataman yrittäjä Marko Raikko.

Palvelun olemassaolo on kuitenkin oleellista koko vierasvenesatamalle. Raikko ostaa myymänsä polttoaineen Nesteeltä ja kehuu tavaraa kuskaavia autoilijoita hyvästä yhteistyöstä. Toimitukset ovat nopeita ja autoilijat osaavat yhdistellä omiin keikkoihinsa piipahduksen Tirmossa.

Tirmossa on kahdeksan kuution tankit sekä bensalle että dieselille ja hyvien säiden sattuessa täydennykset on saatava nopeasti.

Polttoainepula uhkaa

Jari Ylisen mukaan eteläiselle Saimaalle on kehittynyt kapasiteettipula polttoainejakeluun. Kiristyneet ympäristövaatimukset ovat tuoneet satojen tuhansien eurojen lisäinvestointivaatimuksia jakeluasemille, ja niiden seurauksena moni on lyönyt hanskat tiskiin. Useita pieniä jakeluasemia on kokonaan poistunut ja samalla on kadonnut alueen yhteistä säiliökapasiteettia.

Se näkyi karusti viime vuoden kesällä, kun helteet lisäsivät roimasti veneilyä. Polttoaine yksinkertaisesti loppui ajoittain koko eteläisen Saimaan jakeluasemilta, myös Puumalan 20 kuution säiliöistä.

”En ole ikinä toivonut kilpailun vähenemistä, eikä jakelijoiden väheneminen ole kenenkään etu. Pikemmin pula kapasiteetista alkaa olla yhteinen ongelma”, sanoo Ylinen.

Lue myös nämä

X